- Velaton hinta
- 530 000 €
- Asuinpinta-ala
- 218 m²
- Huoneita
- 6
- Kerros
- 1
- Rakennusvuosi
- 2009
- Rakennuksen tyyppi
- Omakotitalo
- Kaupunginosa
- Kylmälä
- Kaupunki
- Kirkkonummi
Tervetuloa tutustumaan Suomen viidenneksi kauneimpaan kotiin Kirkkonummen Kylmälään
Tämä upea hirsitalo osallistui vuonna 2021 Suomen kaunein koti televisio-ohjelmaan ja sijoittui upeasti viidenneksi, eikä syyttä. Talossa on myös kuvattu useita tunnettujen brändien mainosvideoita. Talo on aikanaan jo vuonna 1898 rakennettu Hämeenlinnan Janakkalaan väkiviinatehtaan patruunan perheen asunnoksi. Vuonna 2007 hirsirunko tuotiin pala kerrallaan nykyiselle paikalleen ja kasattiin uudelleen tukevien luonnonkivien päälle. Koko talotekniikka on modernia ja tässä yhdistyykin upealla tavalla vanha ja uusi.
Kaikki asuintilat ovat yhdessä tasossa mikä tuo arkeen helppoutta. Koko asunnon hulppea yli 3 metrin kattokorkeus tekee tästä kodista entistäkin avaramman. Tilaa talossa on isonkin perheen tarpeisiin, sillä makuuhuoneita on tarvittaessa peräti viisi. Huoneita voi myös käyttää tarpeen mukaan esimerkiksi kuntosalina tai kotitoimistona, mikäli niin monelle makuuhuoneelle ei ole käyttöä. Huoneet ovat nykymittapuun mukaan todella isoja. Talossa on paljon kauniita yksityiskohtia. Puustellin, talon henkeen toteutettu keittiö on upea ja sen kruunaa iso saareke sekä puuhella. Ruokailutila on valtava ja sen yhteydessä on toinen talon pönttöuneista, joista jaetaan lämpöä ilmanvaihtokanavien kautta makuuhuoneisiin. Olohuoneessa on talon toinen pönttöuuni. Kylpyhuonekokonaisuus on tilava ja sen yhteydessä on wc, sauna ja kodinhoitotila. Talon yläpohja on kokonaan auki ja tarjoaa runsaasti säilytystilaa.
Kiinteistön kaunis tontti on yli 5000m2. Laajat nurmialueet mahdollistaa niin pihapelit kuin omasta rauhasta nauttimisen. Tilat ovat riittäneet myös isojen häiden pitämiseen. Aktiviteetteja tarjoaa viherhuone, katettu laavu sekä pihasauna. Autoille löytyy runsaasti tilaa pihalla ja kahden auton katoksessa.
Tämä on rauhaa rakastavan paratiisi. Veikkolan keskustan palvelut ovat kuitenkin vain n. 4 kilometrin päässä. Helsinkiin ajat n. puolessa tunnissa. Koulut ja päiväkodit löytyy Veikkolasta. Läheinen Heparijärvi antaa mahdollisuuden kalastamiseen ja vesistöstä nauttimiseen. Tervetuloa tutustumaan tähän upeaan kokonaisuuteen!
Myynti ja tiedustelut:
Petri Kajaan LKV
0405604738 tai petri.kajaan@roof.fi
Perustiedot
- Sijainti
- Tammenojantie 21, 02540 Kirkkonummi
- Kaupunginosa
- Kylmälä
- Kohdenumero
- 21480226
- Kerros
- 1 / 1
- Asuinpinta-ala
- 218 m²
- Tontin pinta-ala
- 5 430 m²
- Kokonaispinta-ala
- 218 m²
- Pinta-alojen lisätiedot
- Kirkkonummen kunnan rakennus- ja huoneistorekisteriotteen mukaiset pinta-alat: Kokonaisala: 337 m² Huoneistoala: 268 m² Asuinpinta-ala: 218 m²
- Huoneiston kokoonpano
- 7h+keittiö+kph+s+2xwc+khh+veranta
- Huoneita
- 6
- Kunto
- Hyvä
- Kunnon lisätiedot
- Lintukangas kuntotarkastus 2019
- Lisätietoa vapautumisesta
- sopimuksen mukaan
- Keittiön varusteet
- Vuonna 2015 uusittu Puustellin tyylikäs keittiö. Varustus:AEG:n jääkaappi ja pakastekaappi. AEG:n induktioliesi. Electroluxin liesituuletin (aktiivihiilisuodattimella). Electroluxin höyryuuni. Siemens mikroaaltouuni. Siemensin integroitu astianpesukone. Puuhella. Työtasot puuta. Lattia: lauta. Seinät: hirsi.
- Kylpyhuoneen varusteet
- Pesutilojen kuvaus: Varustus: Suihku, lattialämmitys, erillinen wc, malja-allas, työtaso. Lattia laatta ja seinät puu/laatta. Erillisen WC:n kuvaus: Talossa on kaksi erillistä wc-tilaa. Toinen on kylpyhuoneen yhteydessä. Toisen wc:n varustus: wc-istuin, allas ja hana. Lattiat laattaa ja seinät puuta.
- Säilytystilat
- Kuvaus: Talon yläpohjassa on varastotila. Lisäksi Walk-in vaatehuone. Varasto. Talousrakennus. Puuvaja.
- Tehdyt remontit
- Roskakatos 2024 Pihasauna 2020 Palju 2020 Grillilaavu 2022 Kasvihuone 2023 Kaivoon puhdistus ja putkien vaihto 2023 Ilmanvaihto hormien puhdistus ja säätö 2023 Pönttöuunien päällä oleviin ilmanvaihtoihin kone joka levittää lämmintä ilmaa uuneista 2023 Takapihalle pihavalot + sähköt Valokuitu 2023 2015 kettiöremontti 2016 asennettu vedensuodatuslaite 2017 etelä julkisivu maalattu
- Asunnossa sauna
- Kyllä
- Saunan lisätiedot
- puukiuas
- Asumistyyppi
- Omistus
- Lisätiedot
- Sähköliittymä.
- Kohde on
- Kiinteistö
- Kiinteistötunnus
- 257-452-2-811
Hinta
- Velaton hinta
- 530 000 €
- Myyntihinta
- 530 000 €
- Neliöhinta
- 2 431,19 € / m²
- Kiinnitykset
- 500 000 €
Asuinkustannukset
- Muut kustannukset
- Muut maksut: Sähkönkulutus 34000 kw vuosi ( sisältää kahden sähköauton lataukset) Tiemaksu 100-200€ vuosi tarpeen mukaan Jätemaksu 340€ vuosi Vakuutus (laaja + ) 695€ vuosi kiinteistövero 960€ vuosi lokasäiliön tyhjennys+ tarvittavat kemikaalit (eerola-yhtiöt) 254€ kerran vuodessa
Talon ja tontin tiedot
- Uudiskohde
- Ei
- Tilan nimi
- Fasaanilaakso
- Rakennuksen tyyppi
- Omakotitalo
- Rakennusvuosi
- 2009
- Kerroksia
- 1
- Hissi
- Ei
- Rakennusmateriaali
- hirsi
- Kattomateriaali
- Ormax tummanharmaa tiilikate
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Energiatodistus
- Ei lain edellyttämää energiatodistusta.
- Tontin koko
- 5 430 m²
- Tontin omistus
- Oma
- Kaavoitustiedot
- Kirkkonummen kunta. karttatiimi.kirkkonummi.fi
- Kaavatilanne
- Yleiskaava
- Kuntotutkimus
- 2019
- Lisätietoa rakennusoikeudesta
- Rakennusoikeus on rakennusjärjestyksen mukaan: omakotitalo 400 m² + sauna 30 m² + muita talousrakennuksia 100 m²
- Lämmitys
- Kaksi pönttöuunia Pönttöuunien ylöpuolelta on hormit makuuhuoneisiin. Lämmönjako koneelisesti.
Tilat ja materiaalit
- Muut tilat
- Talon molemmissa päissä on tilavat veranta, eteinen ja tuulikaappi. Laaja terassi, jonka yhteydessä on palju.
- Pintamateriaalit
- Lattia: Saunassa: laatta. Seinät: Saunassa: puu.
- Lisätietoja makuuhuoneen varusteista
- Talossa on neljä makuuhuonetta ja kuntoiluhuone, josta saa yhden makuuhuoneen lisää. Lattiat lautaa ja seinät hirttä.
- Olohuoneen varusteet
- Suuri olohuone, jonka yhteydessä on kaunis pönttöuuni. Lattia lautaa ja seinät hirttä.