21.06.2023

Julkaisut

SKVL asuntomarkkinaennuste: Vaaliohjelman linjaukset tuovat tulevina vuosina merkittäviä positiivisia vaikutuksia Suomen asuntomarkkinoihin – Ohjelmaan kirjatut lupaukset tuovat toteutuessaan paljon toivottua tasa-arvoisuutta ja turvaa suomalaisten asumiseen kaikissa muodoissaan

”Erityisesti työvoiman liikkuvuuden helpottaminen, kaavoituksen sekä maankäytön sujuvoittaminen ja energia-asioiden järkevä huomioiminen ovat ehdottomasti oikeansuuntaisia linjauksia, joiden toteuttaminen tuovat varmasti vauhtia asuntokauppaan ja selkeyttävät myös vuokralla asuvien oikeudenmukaista kohtelua. Nämä olivat kaikki keskeisiä seikkoja, joita toimme esille ennen vaaleja ja nyt ne toteutuvat. Olemme erittäin iloisia tästä suomalaisten asumisen parantumiseen johtavasta kehityksestä ”, kommentoi Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Asuntomarkkinoilla merkkejä elpymisestä – suuria eroja asuntotyypeittäin ja alueittain

Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL ennustaa kesän ja alkusyksyn asuntomarkkinoiden kauppamäärien pysyvän samalla tasolla kuin kevään aikana. Asuntojen hinnoissa ei ennusteta suuria muutoksia seuraavalle neljännekselle. Mökkikauppa on tasaantunut koronaa edeltävälle tasolle ja ostajien vaatimukset ovat korkeita, mutta myöskään loma-asuntojen hinnat eivät ole nousussa. Vuokra-asuntojen kysynnässä on nousua, mutta vuokrien tason ennustetaan pysyvän edelleen samana.

Kokeneita ammattilaisia tarvitaan asuntokaupassa nyt Sensaatio-otsikot johtavat ostajia harhaan – Tilastot kertovat parempaa totuutta kuin yleinen käsitys

Asunnon ostajien tulee kuunnella asuntokaupan ammattilaisia ja jättää sensaatio-otsikoiden seuranta vähemmälle. Suurin osa asuntokaupasta käydään vanhoista asunnoista, joiden toteutuneet keskineliöhinnat ovat jo koko alkuvuoden pysyneet jokseenkin samalla tasolla muutamin poikkeuksin. Uudiskohteiden hinnoissa ennustetaan edelleen muutaman prosentin laskua. Uudiskohteita tai hyvin uusien vanhoja asuntoja ostavien kuluttajien on tärkeää tutustua tarkkaan yhtiöiden yhtiölainoihin ja pyytää välittäjältä apua vastikkeiden arvioimisessa.

Pääkaupunkiseudulla keskihinnoissa isompi tiputus ytimen ulkopuolella

Asunto-osakehuoneistojen keskineliöhinnat eivät ole keskimäärin enää laskeneet lokakuun 2022 jälkeen – monilla ostajilla on väärä kuva markkinasta. Vanhojen kerrostalo- ja rivitalohuoneistojen toteutuneet keskineliöhinnat ovat loivasti nousseet vuodenvaihteesta jo noin 5 %. Poikkeuksia löytyy, esimerkiksi pääkaupunkiseudun kolmessa isossa kaupungissa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla hinnat ovat alkuvuoden hakeneet uutta tasoa ja ovat edelleen noin 10–20 % koronahuippuja alemmalla tasolla – hyvin paljon riippuen sijainnista ja taloyhtiön tilanteesta. Etelä-Helsingin arvoalueella pudotukset ovat kuitenkin olleet maltillisempia.

Ennusteessa vielä pientä pudotusta kesäkaudella

SKVL:n tuoreen ennusteen mukaan kesälomakauden aikana kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat painuvat ehkä vielä noin 2–3 % alaspäin tai pysyvät samalla tasolla. Hintojen nousua voi olla odotettavissa kysytyimmissä hyväkuntoisissa perheasunnoissa, joissa taloyhtiöiden hoitokulut ovat pysyneet alhaisempina. Asunnon ostaja voi nyt varsin luottavaisin mielin edetä, kunhan kohteen hinnoittelu on tehty huolellisesti peilaten toteutuneeseen hintatasoon.  Ainoana poikkeuksena on tällä hetkellä yksiöt, joiden pudotus on ollut jopa 20 %, mutta niidenkin toteutuneet keskineliöhinnat ovat jo nousseet jonkin verran alkuvuodesta.

Uusien asuntojen kysyntä jatkuu edelleen hiljaisempana

Uudiskohteiden myynti on ollut poikkeuksellisen hiljaista. Erityisesti pienemmät asunnot ovat olleet haastavampia myydä ja keskimääräiset neliöhinnat ovat painuneet vuosien 2018–2019 tasolle eli laskeneet noin 10–13 %.  Mediasta on kuitenkin saatu joidenkin tahojen antama väärä kuva hintakehityksestä, joka on alkuvuoden aikana jo tasaantunut vanhojen asuntojen tapaan. Kappalemäärät kaupoista ovat kuitenkin erittäin alhaisia ja lopullinen toteutuva hintataso nähdään vasta kun kaupat on tehty ja kauppamäärät suurempia.

Markkinoilla on paljon tarjontaa – edelleen pulaa uudemmista omakotitaloista

Asunnon ostajat ovat liikkeellä ja tarjonta on noussut noin 15 % korkeammalle tasolle alkuvuoteen nähden. Hintojen nousua rajoittaa laaja tarjonta suhteessa kysyntään, joka on normaalimarkkinaan nähden edelleen noin 20 % alhaisempi. Kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa, sillä ostajat etsivät erityyppisiä kohteita kuin on tarjolla.

Ostajien käyttäytyminen on markkinatilanteesta ja jonkinasteisesta liian suuren vaihtelevan tiedon määrästä johtuen epärationaalista. Hinnat eivät ole enää merkittävässä laskussa ja myyjät odottelevat tilanteen kääntymistä. Osa ostajista koittavat edelleen kalastella erittäin alhaisilla tarjouksilla, jotka harvoin johtavat muuhun kuin kaupankäynnin vaikeutumiseen. Lähtökohtaisesti on tärkeää, että välittäjä arvioi tarkkaan mikä on realistinen pyyntihinta, jolla kauppa voi tilastojen perusteella toteutua. Nyt tarvitaan kokeneiden välittäjien ammattitaitoa sekä arvioinnissa että neuvotteluissa.

Rahoituksen saamisessa monia haasteita

SKVL:n viimeisessä kyselyssä kartoitettiin asuntokaupan rahoitusta.

Merkittävästi lisääntyvä ongelma on rahoituksen saaminen esimerkiksi tilanteissa, joissa uusi asunto on löytynyt ja vanha on myymättä. Tämä estää myös remontoitavien asuntojen kauppaa, sillä lisärahoitus remontointiin ei useimmiten onnistu asuntolainan turvin.

”Todella suuri joukko ostajia on liikkeellä, mutta omat asunnot ovat myymättä. Monilla pankeilla on ehkä ylikorostuneen tiukka linja välirahoituksen suhteen ja tämä aiheuttaa lukon asuntomarkkinoille. Väli- tai ”siltarahoituksen” saaminen riippuu luonnollisesti velallisen maksukyvystä ja vakuuksista, mutta tällä hetkellä se estää kauppoja syntymästä ja moni ostaja ei myöskään uskalla neuvotella korkopelottelun seurauksena lainoistaan”, toteaa Mannerberg. ”Pankkien välillä on suuria eroja ja nyt onkin oivallinen tilanne kilpailuttaa lainoja ja niiden ehtoja”, hän jatkaa. Tällä hetkellä pankkienkin korkoennusteet ovat jo parantuneet ja viimeistään ensi vuonna tullaan näillä näkymin näkemään jo korkojen laskua. Pankkien rooli on nyt todella merkittävä, kun suomalaisten pitää päästä toteuttamaan asumisen muutostarpeitaan joustavasti. Toivomme, että tämä kuullaan ja huomioidaan pankkiryhmissä ja varmistetaan riittävät resurssit tämänkin lomakauden ajaksi.

Mökkikauppa

Loma-asuntojen kysyntä on noussut normaalille kevätkauden tasolle Suomessa. Korona-ajan valtava kysyntäpiikki on ohitettu, mutta hyvistä mökeistä on edelleen järkevää kysyntää. Kysynnän ja tarjonnan tasaannuttua on hintakehityksessä odotettavissa jonkin verran laskua. Selvästi kysytyin mökki on edelleen omalla rannalla sijaitseva hyvin varustettu mökki kulkuyhteyksillä.  Myös perinteisimmillä lautamökeillä on parantunutta kysyntää niiden edullisemman hinnan vuoksi. Kuivan maan mökkien kysyntä on alhaista, mutta niillekin on ostajia – silloin hintatason tulee olla erityisen houkutteleva.

Vuokra-asunnot

Vuokra-asuntojen kysynnän ennustetaan nousevan normaaliin tapaan kesän loppupuolella. Opiskelupaikat varmistuvat ja työn perässä liikkuvat valitsevat usein vuokra-asumisen. Vuokrien tason nousua rajoittaa suuri tarjonta suurimmassa osassa paikkakunnista. Vuokra-asunnon kunnolla ja varustelulla sekä sijainnilla on erityisen suuri merkitys tällä hetkellä vuokrattavuudessa. Suuremmista perheasunnoista on hyvää kysyntää, mikäli niiden kunto ja sijainti vastaa etsijöiden vaatimuksia.

Alueelliset kommentit SKVL asuntomarkkinaennuste 2023 kesä ja alkusyksy

Helsinki, kantakaupunki

Tilanne on edelleen hiljainen, paljon ostajia liikkeellä ja hintoja haetaan pitkään. Myyjät maltillisempia ja tilanne on odottava. Arvoasuntoja myydään edelleen, osin jopa vilkasta. Keskustan isojen asuntojen hinnat pudonneet jonkin verran, poikkeuksellista aikaisempaan ajanjaksoon nähden.

Eteläisessä Helsingissä ainoastaan on kysyntää, yli miljoona euroa maksavien asuntojen kysyntä on heikentynyt.

Kallion pienet asunnot eivät käy kaupaksi, saati Vallilan tai Alppilan. Tällä hetkellä esimerkiksi Kalliossa menevät kaupaksi tilavat, kivat kaksiot, joissa on parveke. Hinnan pitää olla järkevällä tasolla. Töölössä tarjonta on lisääntynyt selvästi. Lauttasaaressa hintataso on tullut selvästi alas, vanhat huonokuntoiset asunnot ja korjausvelka painavat hintoja. Iso yhtiölaina yhtiöllä näkyy todella paljon tarjouksissa. Sijainti ei määritä hintaa niin paljon kuin ennen, sillä on vaikeampi perustella hintaa.

Tarjonta lisääntyy nopeasti. Ostajat ovat liikkeellä mutta päätöksenteko vielä rauhallista.

Muu pääkaupunkiseutu

Espoossa asuntokauppa on rauhallista, myyjät hakevat edelleen markkinan toteutuvia korkeampia hintoja. Ostajat epävarmoja ja tarjouksien tekeminen vaatii pitkää harkintaa. Espoon perheasunnoista uudemmista kuin 2000-luvun asunnoista on edelleen pulaa. Espoon Westendissa on kysyntää, mutta hinnat eivät miellytä ostajia tai sitten oman asunnon myynti estää tarjouksien tekemisen. Siltarahoituksia ei haluta ottaa tai saada.

Helsinki (Pohjois-Helsinki) sekä Espoo (Suur-Tapiola, Länsiväylä) alueilla kiinnostusta on, ja näytöillä käy ihmisiä, mutta ostopäätöksiä ei tehdä saman tien. Eläköityneitä, kerrostalokolmion hakijoita varsinkin Espoon suunnalla on liikkeellä. Lapsiperheet hakevat tarpeeseen nyt isompia asuntoja, muuttovalmiita ja hyväkuntoisia asuntoja. Remontoitavat kohteet ovat haasteellisia myytäviä, koska rahoitusta remonttiin on vaikea saada kohtuuhintaan.

Kirkkonummella pienemmät rivitalot tai hyväkuntoiset vanhemmat taloyhtiöasunnot käyvät kaupan. Mikäli rahoitus tarve on isompi, ei remonttikohteet kiinnosta. Vanhempaa sukupolvea siirtyy omakotitalomuotoisesta asumisesta rivitaloihin tai kerrostaloihin. Kirkkonummella omakotitaloista on hyvää kysyntää.

Vantaalla kiinnostus varsinkin rivitaloihin ja omakotitaloihin on hieman parantunut. Kerrostaloasuntoihin ei vielä ole lisääntynyt kysyntä. Tikkurilan markkina paranee kohisten. Kivistössä ja Keimolassa on haastetta.

Myös halvemmat omakotitalot herättävät kiinnostusta, mutta isoja remontteja ei haluta tehdä.

Kauniaisessa kauppoja tehdään hitaasti. Hyvä valikoima ostajille.

Kirkkonummi, Inkoo, Karjaa suunnalla ostajat joutuvat odottamaan useita viikkoja pankin yhteydenottoa lainatarjousta varten. Pankit jarruttavat ja sakkaavat asuntokauppaa. Perheasunnoista kysyntää hieman, hyvät osoitteet kysyttyjä, erikoisasunnot kysyttyjä.

Loma-asuntojen myynti käy Uudellamaalla.

Tuusulassa kauppa uudehkoista kerrostalo- tai rivitaloista hiljaisempaa. Jokelassa kauppa käy hyvin.  Keravalla ollut hiljaista kysyntää, lähinnä eläkkeelle siirtyneitä asiakkaita, jotka muuttavat omakotitalosta pois joko rivitaloon tai kerrostaloon. Myös omakotitalotaloudet, joissa lapset muuttaneet pois etsivät pienempiä rivi- tai kerrostaloasuntoja jonkin verran. Järvenpäässä hiljaista kysynnän suhteen ja paljon tarjontaa. Kaikenlaisia asuntoja tulee paljon myyntiin, mutta kysyntä on hiljaisempaa. Poikkeuksena 2000-luvulla rakennetut omakotitalot.

Muu Uusimaa

Raaseporissa kaikki ennallaan jopa enemmän kauppoja kuin viime vuonna.

Hangossa markkinat käyvät melkein kuumana, kun ostajat ovat lähteneet tosissaan liikkeelle ja haluavat oman Hanko-kodin (yleensä kakkoskoti, jossa oleillaan ympäri vuoden) vielä täksi kesäksi. Eli kauppa todellakin käy Hangossa, mutta toki hinnan täytyy olla kohdillaan.

Loviisassa markkinat jatkuneet suhteellisen vilkkaina koko ajan. Loviisa löydettiin korona-aikaan ja tilanne jatkunut nyt hyvänä.

Mäntsälässä kerrostaloasuntojen kysyntä on hiljaista. Rivitalokolmioille on kivasti kysyntää, mutta kaksioille vähemmän. Hyväkuntoiset omakotitalot (alle 250 000 € hintaiset) menevät hyvin kaupaksi. Uudiskohteissa ei ole juuri mitään kysyntää. Myyntiin tulee hyvin asuntoja, mutta ostajat ovat selvästi aiempaa harkitsevaisempia tarjousten kanssa.

Porvoossa omakotitalokauppa sekä lomakohteiden kauppa on normalisoitunut. Pienet asunnot ovat hankalia, mutta selvästi huomaa, että ihmiset rupeavat kyllästymään odottamiseen.

Nurmijärvellä kohteita tulee tällä hetkellä myyntiin selkeästi viime kuukausia enemmän. Kysyntää toistaiseksi vähemmän, mutta potentiaalisia ostajia on myös liikkeellä ja hintataso on pysynyt asiallisena.

Hyvinkäällä vanhemmat kerrostaloasunnot eivät vielä ole herättäneet kiinnostusta. Rivitaloista on kysyntää.

Hämeenlinna ja Kanta-Häme

Riihimäellä kauppa käynnistynyt vauhdilla pitkän hiljaiselon jälkeen. Kesäkuussa enemmän kauppoja kuin viimeisen puolen vuoden aikana. Järvenrantamökit (alle 150 000 €) menevät hyvin kaupaksi. Myös kerrostalokauppoja tehty, niitä oli aiemmin todella hankala saada kaupaksi. Kesästä tulee hyvä.

Hämeenlinnan ympäristön omakotitalot ja hyväkuntoiset rivitaloasunnot käyneet hyvin esimerkiksi Janakkalassa. Hämeenlinnan ja myös ympäristön pienillä kerrostaloasunnoilla on vähän kysyntää. Hämeenlinnan alueella huhti- toukokuulla pieniä piristymisen merkkejä verrattuna tammi-maaliskuun väliseen aikaan.

Forssan seudulla markkinatilanne hyvä.

Tampere

Tampereen keskustassa Ylöjärvellä ja Pirkkalassa hyvä tilanne. Nokialla ja Kangasalalla hiljaisempi tilanne.

Tampereella piristymistä. Ensiasuntoa hakevia on tullut yllättävän paljon tilanteeseen nähden viimeisien viikkojen aikana. Edullisemmille asunnoille edelleen nouseva kysyntä, uudiskohteiden kauppa pysähtynyt. Vuokra-asuminen kiinnostaa.

Kerrostalokaksioista myös vanhemmilla lähiöalueilla normaaleilla myyntiajoilla. Pirkanmaan mökeissä hiljaisempaa. Vanhemmat omakotitalot seisovat, elleivät ole kokonaan remontoituja nykytasoon. Remonttikohteille ei ole kysyntää. Pienten asuntojen kauppa hiljaisempaa. Hyväkuntoisia kolmioita tai isompia kerros- ja rivitaloja ei saada tarpeeksi myyntiin.

Ihmiset käyvät näytöillä ja ovat kiinnostuneita, mutta päätöksenteko vaikeampaa. Oikein hinnoitellut kohteet tekevät kauppansa.

Muu Pirkanmaa

Ylöjärvellä 100 000 euron ympärillä olevat asunnot ja mökit kiinnostavat enemmän sekä myös 200 000 € hintaiset olevat omakotitalot. Lentävänniemi, johon raitioliikenne tulossa kiinnostaa ja myös vanhemmat yhtiöt.

Lahti ja Päijät-Häme

Lahdessa siistit talot omalla tontilla kiinnostavat ostajia. Päätöksenteko kestää vielä ja myyntiajat hieman pudonneet. Markkina mennyt selkeästi parempaan päin. Haastava tilanne, etenkin kerrostaloasunnoissa lähiöissä sekä taloyhtiöissä, joissa remontit tekemättä. Kysyntää hyväkuntoisista omakotitaloista, sekä rivitalohuoneistoista. Yksiöt ei liiku juuri yhtään. Rintamiestaloissa tai 70-luvun taloissa, jotka vaativat remonttia on vähän kysyntää. Lahti ja Hollola vetää selkeästi nyt paremmin verrattuna kuukauden takaiseen aikaan.

Asikkalassa maaseutu kiinnostaa. Vanhat hirsirakennukset, tilat, metsä- ja peltotilat kiinnostavat kovasti, ja omarantaiset paikat, eritoten aurinkoiset länsirantaiset, joita tulee erittäin harvemmin myyntiin.

Turku

Turussa ajankohtaan nähden on normaali kysyntä, mutta 1–2 huoneen asuntoja on paljon tarjolla. Asunnoista ei ole pulaa, joten opiskelijoille löytyy luultavasti koko sesongin ajan hyviä vaihtoehtoja.

Ostajia on vähän liikkeellä, mutta ne, jotka ovat ja tulevat näytöille ovat valmiit ostamaan kohteen.

Edelliset 3 kuukautta on ollut piristymisen merkkejä mutta nyt toukokuun loppu, ja kesäkuun alku on ollut hiljaista. Asuntoja tulee myyntiin, mutta kauppa ei vielä käy.

Turun alueella myytävää on paljon, hinnat eivät kohtaa. Myyjien odotusarvo vieläkin liian korkealla.

Turun ja lähikuntien yleisesittelyissä käy hyvin vähän väkeä. Runosmäki, Varissuo, Hurttivuori ja Hepokulta alueiden hinnat ovat selvästi laskeneet.

Muu Varsinais-Suomi ja Salo

Salossa muiden omakotitalojen kuin uudehkojen (2010-) kysyntä on hiipunut ja hinnat laskevat. Omakotitalotonttien kysyntä minimaalista. Sijoittajat ostavat kerrostalohuoneistoja, mutta hinnan pitää olla todella sopiva. Uusilla ja uudehkoilla kerrostalohuoneistoilla on kysyntää aivan kaupungin keskustassa. Rantakiinteistöjen kysyntä yllättävän vähäistä – hinnat laskevat.

Omakotitalot haastavimpia, loma-asunnoissa ostajat valikoivia. Asiakkaat ovat varovaisia.

Oikeahintaiset tai edulliset loma-asunnot omalla rannalla menevät kaupaksi.

Keski-Suomi

Jyväskylässä käytettyjen asuntojen kauppa elpymässä, uusia rivitaloasuntoja kysytään jonkin verran. Selvästi perheasunnot (alle 300 000 €) liikkuvat paremmin kuin kalliimmat. Uudehkot ja uudet kiinnostavat selkeästi. Sijainti on tärkeä kriteeri, palveluiden läheisyys tärkeä.

Jyväskylässä oikein hinnoitellut asunnot menevät kaupaksi, hintataso on kuitenkin alentunut. Keskimääräistä enemmän kysyntää 20102020 rakennetuille rivi- ja kerrostaloille, jonne tuntuvat muuttavan ne, jotka aiemmin haikailivat omakotiasumista. Tuoreiden omakotitalojen kysyntä hiipuu olennaisesti, jos hinta menee yli 300 000 €. Taloja ja paritaloja myös verrattain aika paljon myynnissä, mutta ostajat ovat vaativampia kuin korona-aikana.

Paljon myynnissä remontoitavia asuntoja, jotka eivät mene kaupaksi.

2000-luku kiinnostaa melkein alueesta riippumatta ja hinnat pitävät.

Vanhempia kohteita etsivälle löytyy hyviä asuntoja halvemmalla kuin vuosi sitten.

Jyväskylän alueella selvästi alkanut piristyä, paitsi uudiskohteiden markkina on täysin jäissä. Nyt etsitään järkevää, muuttovalmista ja ennen kaikkea budjettiin sopivaa asuntoa.

Ostajia on liikkeellä, mutta ostopäätöstä on vaikea tehdä.

Kolmiot ja isommat asunnot kiinnostavat, jos kunto ja sijainti hyvä ja hinta 200 000 € +/- 20 %.

Keuruulla paljon omakotitaloja, jotka rakennettu 1960–1980 eivät mene kaupaksi. Vähän uudempia omakotitaloja myynnissä, jotka ovat sitten liian kalliita ja nuorilla ei maksuvara riitä eikä vakuudet. Kalliimpia, uudehkoja omakotitaloja myydään kauan.

Kaakkois-Suomi

Kouvolassa eri kaupunginosilla suuria eroja hinnoissa. Kaupungin laitamilta ei saa kauppoja aikaiseksi eräistä osakehuoneistoista käytännössä millään. Hintojen laskua on havaittu korkeiden vastikkeiden vuoksi myös kaupungin ydinkeskustassa. Ylipäätään hintojen ”sukeltaminen” johtuu monesta tekijästä eli kohteen kunto, tehdyt remontit ja asumiskulut lisättynä korkotasoon, johon ei olla totuttu moniin vuosiin.

Etelä-Savo

Mikkelissä omakotitaloissa normaali kysyntä. Kerrostaloista vähemmän, rivitaloissa neutraali tilanne. Mökeissä ja tonteissa rannalla on markkinat normaalissa hintaluokassa +/- 100 000 €. Kalliissa kiinteistöissä ostajia satunnaisesti, ei suurempaa kysynnän ryntäystä.

Vapaa-ajanasuntojen kauppa on käynyt yllättävän hyvin. Hyväkuntoisten omakotitalojen kauppa on käynyt hyvin. Pienien kuntien kuntataajamissa olevat kohteet ja haja-asutusalueella olevat ei rannalliset kohteet eivät oikein käy kaupaksi edes edullisella hinnalla.

Pohjois-Savo

Kuopiossa on hyvin hiljaista asuntomarkkinoilla. Kuopiossa kesäksi pienten, muuttovalmiiden opiskelija-asuntojen kysyntä elpyy hieman. Hinnat nousevat hetkellisesti.

Siilinjärven ja sen lähialueiden asuntomarkkinat ovat osoittaneet elpymistä toukokuulta alkaen. Yleisnäytöissä ei ole juurikaan väkeä liikkunut. mutta yksittäisnäytöt ovat lisääntyneet. Myös kauppamäärissä on viime kuukauden kuluessa ollut nousua. Alueemme kalliimpien kohteiden, kuten omakotikiinteistöjen kysyntä on ollut vielä varsin vähäistä johtuen muun muassa pankkien tiukentuneiden lainanmyöntämisperusteista. Myös vakuusarvoja ovat pankit tiukentaneet.

Kesämökkien kauppa ei vielä ole lähtenyt kunnolla liikkeelle, odotusarvot ovat kuitenkin paremmat verrattuna edelliskesään.

Ulkopaikkakuntalaisia muuttaa paljon perheasuntoihin, pääasiassa omakotitalot ja rivitaloasunnot +100 m2 menevät hyvin kaupaksi, mutta niissäkin hinta tulee olla markkinatilannetta vastaava eli nyt on mahdollista myydä se, mikä ei ole mennyt koko talvena kaupaksi. Hinnat ovat laskeneet 5–10 % keskimäärin viime vuodesta.

Asuntoja ja kiinteistöjä on tullut kesän alussa hyvin paljon myyntiin.

Satakunta

Raumalla myyjät ovat aktiivisia ja asuntoja tulee myyntiin paljon. Ostajiakin on, mutta päätöksen tekeminen on vaikeaa.

Porissa ja Raumalla toukokuussa kauppamäärät palautuivat jopa koronavuosien tasolle oltuaan alkuvuodesta -40–50 % alhaisempia, mutta nyt ostetaan edullisempia asuntoja, keskikauppahinta on vuodentakaista -20 %. Sijoittajia ei ole markkinoilla, kalliita asuntoja ei haluta ostaa. Kesäkuun kauppamäärä tulee pysymään hyvällä tasolla.

Etelä-Pohjanmaa

Seinäjoella asuntoja myydään ja ostetaan aktiivisesti. Asunnot menevät yllättävän hyvin kaupaksi. Kerrostaloasunnoissa kysyntä selkeästi laskenut. Hintataso asunnoissa vielä sellainen, että pankit myöntävät lainoja

Myynnissä aikaisempaa enemmän kalliimpia omakotitaloja, kiinnostuneita on, mutta useasti kauppaa ei uskalleta viedä loppuun asti.

Keski-Pohjanmaa

Markkinatilanne on Kokkolassa hiljainen. Vanhojen asuntojen hinnat laskeneet toteutuneiden kauppojen myötä poikkeuksellisen paljon. Kauppa käy keskustassa ja muutamissa kaupunginosissa kohtuullisesti.

Kokkolan seudulla hiljaisinta 15 vuoteen. Myyjät hieman lisänneet aktiivisuutta. Kaupunkiin julkistetut suuret investoinnit teollisuuteen ei vielä näy markkinoilla.

Pohjanmaa, Vaasa

Vaasassa on ostajia kyllä liikenteessä. Hinnat on hieman laskeneet viimeisen vuoden aikana, mutta ihan hyvin silti kauppaa on tehty. Pienten asuntojen kohdalla kysyntä on hyvin vähäistä. Remonttia vaativat talot ovat menettäneet kiinnostusta.

Myytävää tulee lähes entisten vuosien tahtiin vuodenaika huomioiden. Tähän aikaan vuodesta tulee eniten. Kauppa käynyt vähän paremmin touko- ja kesäkuussa.

Oulu

Kohteita tulee paljon markkinoille.

Oulu on iso kaupunki ja kauppaa tehdään aina jonkin verran, mutta täysin normaaliin tahtiin (esim. v.2018–2019) päästään todennäköisemmin vasta vuosina 2024–2025.

Oulun alueella uudiskohde kauppa on vilkastunut selvästi.

Markkinatilanne on pikkuhiljaa elpymässä. Vuokramarkkina vetää edelleen hyvin ja asunnon tarvitsijoita on paljon, joten nyt uudehkoja sijoitusasuntoja saa ostaa kohtuullisilla hinnoilla.

Ostajat tyytyvät nyt usein vähän pienempään tai vähän halvempaan asuntoon kuin vielä vuosi sitten. Ostajia on paremmin nyt myös vanhemmille ja edullisemmille taloille eli vaatimustason suhteen rimaa on monen kohdalla laskettu, jotta saadaan järkevillä kuukausikuluilla oma koti. Ostajia on ollut koko ajan liikkeellä vaikkakin määrä on vain murto-osa huippuvuosien määrästä.

Vetovoima ihmisten normaaleihin perhekoteihin. 150 000–400 000 € pihalliset kohteet rakennusvuodesta 2000 ylöspäin haluttuja. Myös vanhat kerrostalo-osakkeet (remontoidut 2010 ylöspäin). Paluumuuttajia etelästä Oulun talousalueelle on paljon.

Muu Pohjois-Suomi

Rovaniemellä osassa asuntoja haastava tilanne. Vanhat rivitaloasunnot, vanhat kerrostaloasunnot ja vanhemmat omakotitalot eivät tahdo mennä kaupaksi. Uudet rivitaloasunnot menneet yllättävän hyvin kaupaksi, mutta johtunee osittain tarjonnan vähyydestä. Uusien asuntojen aloituksia lähdössä erittäin vähän rakenteille, se tarkoittaa markkinoiden elpyessä niukkuutta ja ostajien pitää olla nopeita, mikäli haluavat saada mieleisen. 2000-luvun omakotitalot menneet kaupaksi myös erittäin hyvin, myyntiajat ovat olleet alle 1 kuukausi ja ostajia olisi oikean hintaiselle talolle.

Kauppa on käynyt tasaisesti. Erityisesti uudistuotannon kaupankäynti on vahvaa.

Meri-Lapin alueella keskusta-alueiden lisäksi on monia, vireitä kyliä haja-asutusalueilla, jossa muun muassa palvelut, kaupat, koulut jne.

Kuusamossa kauppa käy normaaliin tapaan nyt kun kesäkausi alkoi.

Kerrostalojen neliöhintojen kehitys poikkeaa yleisestä käsityksestä ja on kehittynyt positiivisesti alkuvuonna. Alueelliset erot isoja.
Omakotitalojen keskihinnan kehitys pysynyt tasaisena alkuvuoden. Vanhemmissa taloissa selvempää laskua.
Pääkaupunkiseudun alueella kerrostalojen hintakehitys ollut muuta maata maltillisempaa. Helsingin kantakaupunki laskenut vähemmän, mutta kauppamäärät ovat alhaisia.
Kauppamäärien kehitys positiivista alkuvuoden, mutta kevään odotettua loikkaa ei tullut.
Uusien kerrostaloasuntojen hintakehitys ollut laskevaa helmikuusta eteenpäin.
Omakotitalojen kauppamäärissä ei suuria eroja talon iästä riippuen. Huomio! Kuvassa 1990-2000 on poikkeavasti vain 10 vuoden jakso ja ennen 1970 on 70 vuoden jakso.
Kerrostaloasuntojen hinnat oskilloivat vielä kesän ajan.
Rivitaloasuntojen hinnat eivät nouse kesän aikana.
Omakotitalojen keskihinnat eivät ole nousussa kesän aikana.
Loma-asuntojen hinnoissa on loivaa laskua pienemmän kysynnän vuoksi.
Suuri tarjonta pienistä vuokra-asunnoista estää vuokrien nousun.
Suurten vuokra-asuntojen kysyntä on parempaa ja paikoin jo odotetaan vuokrien nousua.
Uusien kerrostalo-asuntojen alhainen kysyntä painaa hintatasoa.
Kerrostaloasuntojen kauppamäärän odotetaan pysyvän kevään tasolla. Hoito- ja pääomavastikkeiden nousu korkojen myötä mietityttää ostajia.
Rivitaloasuntojen kysyntä pysynyt ennallaan, mutta kesän myötä paikoin odotetaan elpymistä.
Uudempien omakotitalojen kysyntä on hyvällä tasolla. Erityisesti pohjoisempana kysyntä nousussa.
Loma-asuntosesonki on kuumimmillaan ja nousua on suosituimmilla alueilla. Kainuussa on edullisempia mökkejä jotka kiinnostavat.
Pienten vuokra-asuntojen kysynnässä pientä piristymistä muualla kuin Etelä-Suomessa. ”Opiskelijasesonki” ei näy enää niin selvästi kuin ennen. Ylitarjontaa edelleen paikoin.
Suurempien vuokra-asuntojen kysyntä on paranemassa paikoin.
Uusien kerrostaloasuntojen kysyntä on edelleen alhaista paitsi Oulussa tilanne parempi.
Kysyntä on edelleen voimakkainta uudehkoista omakotitaloista, rivitaloista ja kerrostalojen perheasunnoista. Myös 1980-2000 rakennetut omakotitalot ovat kiinnostavampia kuin sitä vanhemmat. Loma-asuntosesonki on normaali.
Kovin kysyntä uudemmista omakotitaloista Uudellamaalla ja Oulussa sekä Kaakkois-Suomessa ja Kuopiossa.
Metsän kysynnässä isohkoja eroja alueittain. Osalla perinteisistä ”metsäalueista” vahvaa kysyntää.
Loma-asunnot ovat edelleen kysytyimpiä Uudellamaalla, Etelä-Savossa ja Varsinais-Suomessa. Kanta-Hämeen tilanne on myös hyvä. Markkinoilla on pulaa hyvistä myytävistä loma-asunnoista.
Kysyntä pienistä vuokra-asunnoista elpyy kasvukeskuksissa sekä Pohjois-Suomessa. Perinteistä ”opiskelijasesonkia” ei näy selvästi.
Etelässä paras kysyntä Oulun lisäksi isoista vuokra-asunnoista. Myös Pohjanmaalla hyvin kysyntää.
Uudempien omakotitalojen kysynnän kehitys on pysynyt samana viime syksystä alkaen. Korona aikaan nähden kovin kysyntä on taittunut.
Loma-asuntojen kysyntä elpynyt mutta ei aikaisempien vuosien tasolla.
Halukkuus myydä lisääntynyt tasaisesti.
Halukkuus ostaa on paikoin myös laskenut.
Hyvin varustellut mökit omalla rannalla edelleen kysytyimpiä. Ympärivuotisuus iso plussa.
Rahoituksen saaminen nopeasti on kasvava haaste monille asunnon ostajille. Erityisesti välirahoituksen saaminen on usein hankalaa.
Markkinoilla on pulaa etsityimmistä asuntotyypeistä. Erityisesti uudemmista omakotitaloista modernein energiaratkaisuin.