- Vuokra
- 760 €
- Asuinpinta-ala
- 50 m²
- Huoneita
- 2
- Kerros
- 3
- Rakennusvuosi
- 1990
- Rakennuksen tyyppi
- Kerrostalo
- Kaupunginosa
- Tuomarila
- Kaupunki
- Espoo
Ylimmän kerroksen koti, missä toimiva pohjaratkaisu!
Tähän kotiin on kulku rauhalliselta sisäpihalta, minne myös lasitettu parveke on suunnattu.
Koti on valoisa ja hyvän pohjaratkaisun ansiosta kalusteet löytävät helposti omille paikoilleen.
Erinomainen sijainti, missä olet vain kivenheiton päässä Tuomarilan juna-asemalta. Myös bussiliikenne on sujuvaa, joten täältä liikut kätevästi ympäri Espoota ja Helsingin suuntaan.
Tuomarilassa on myös runsaasti erilaisia lenkkeilypolkuja, jotka kannustavat asukkaita liikkumaan.
Kiinnostuitko?
Tuomarilan rauhallisella asuinalueella asutaan luonnonläheisesti, mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien äärellä!
Alueella on oma kauppa, ja suuremmille ostoksille voi lähteä vaikkapa lähellä Espoon keskuksessa sijaitsevaan kauppakeskus Entresseen. Liikenneyhteydet ovat erinomaiset: juna-asema on vieressä, bussit liikennöivät alueella ja Turunväylä takaa nopean liikkumisen joka puolelle pääkaupunkiseutua. Tuomarilan kuntoportaille voi lähteä urheilemaan, ja vieressä oleva Espoon Keskuspuisto mahtavine ulkoilureitteineen tarjoaa loistavat puitteet liikkumiseen sekä luonnosta nauttimiseen.
Huom! Yhden kuukauden vakuuden voit useimmiten niin halutessasi korvata Takausvakuudella, jonka yhtenä kertamaksuna maksettava kustannus on 136,80 euroa.
Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi
Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.
If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi
Perustiedot
- Sijainti
- Kaksoiskiventie 49 A, 02760 Espoo
- Kaupunginosa
- Tuomarila
- Kohdenumero
- 10114191
- Kerros
- 3 / 3
- Asuinpinta-ala
- 50 m²
- Kokonaispinta-ala
- 50 m²
- Huoneiston kokoonpano
- 2h+k+kph+vh+lp
- Huoneita
- 2
- Kunto
- Hyvä
- Keittiön varusteet
- Astianpesukone, astianpesukoneliitäntä, jääkaappi-pakastin, keraaminen liesi, liesituuletin
- Parveke
- Kyllä
- Kylpyhuoneen varusteet
- Laatoitettu, peilikaappi, pesukoneliitäntä, suihku
- Säilytystilat
- Varastotilat: Varastokomero, Lisätietoa pysäköinnistä: Taloyhtiöllä on vapaita vuokrattavia autopaikkoja ja niitä voi varata isännöitsijän asiakaspalvelun kautta. Autopaikan vuokra 15,00. Tiedot saatu isännöitsijältä 06/2025.
- Tulevat remontit
- Kunnossapitotarpeet seuraavalle viidelle vuodelle: - Pihan ja parkkipaikan asfaltoinnin uusinta ja samalla sähköautojen lataamisen valmiuden rakentaminen ja piha-alueen valaistuksen lisääminen, - Rappukäytävien ulko-ovien uusinta (lukkomekanismi ja esteettömyys), - Vesikattojen perusparannus, - Saunan remontointi, - Rapputilojen yleisilmekorjaus, - Porraskohtaiset asuntojen viemärihuuhtelut (suoritettu A ja G rapuissa, tehdään tarvittaessa muissakin), - Korvausilmaventtiilien suodattimien vaihto (kerran vuodessa), - Palovaroittimien huollon ja vuosittaisen tarkastuksen toimintasuunnitelma ja toteutus, - Hankesuunnittelu seuraavalle hankekokonaisuudelle: selvitys lämmöntalteenoton toteuttamisesta, IV-kanavien muutokset lämmöntalteenoton mahdollistamiseksi, vesikaton muodon muutos kattoremontin yhteydessä, lisäkerroksen rakentaminen
- Tehdyt remontit
- Peruskuntoarvio 2001 Pihasaneeraus 2002 Parvekkeiden ja julkisivujenkorjaus 2003 HTV liittyminen 2004 Kylpyhuoneiden kuntoarvio 2010 Kylpyhuonekunnostuksien 1-vaihe, 26 kpl 2011 IV-koneiden uusiminen 2012 Kylpyhuonekunnostuksen 2-vaihe 2014 (Kaikki märkätilat ovat nykynormien ja asetusten mukaisia) Porrashuoneiden huoltomaalaukset 2014 IV-kanavien nuohoukset ja tasapainotukset 2014 Lukituksen uusiminen 2015 Porrashuoneiden huoltomaalaukset 2014 IV-kanavien nuohoukset ja tasapainotukset 2014 Lukituksen uusiminen 2015 Liiketilojen ja autotallien lukkojen sarjoitusmuutos 2016 (Lukot sarjoitettu yhteen muun taloyhtiön kanssa) Vesikatteiden kuntoarvio 2017 (Tehdään korjaus- ja huoltotoimenpiteet. Kattojen uusiminen 2-5 v päästä) Patteriverkoston säätö 2017 (Vialliset patterien termostaattiventtiilit ja linja- ja sulkuventtiilit vaihdettiin.) LVI-tekninen tarkastus 2017 (Korjattiin havaitut puutteet) Julkisivujen korvausilmaventtiilien vaihto 2017 Ikkuna-aukkojen ja räystäspeltien puhdistus ja pesu 2017 Elementtisaumojen tarkastus 2017 Patteriverkoston loppusäätö 2018 Leikkipaikan laitteiden korjaus 2018 Vesikatteiden huolto ja korjaus 2018 (Tehtiin tarkastusraportin mukaiset korjaus- ja huoltotoimenpiteet). A-rapun saunatilan muutos 2018 (Muutettiin taloyhtiön varastoksi ja nikkarointitilaksi). Jätekatokselle lukolliset ovet ja uusi ovi 2018 Lämmönvaihdin uusittu 2021 Ikkunakunnostukset ja osittaisen julkisivukorjaukset aurinkoisilta sivuilta 2022 Elementtisaumojen uusiminen 2023 Ylimpien kerrosten parvekkeiden ja sisäänkäynnin kaaren puuosien uusiminen 2023 Aidan rakennus tontin rajalle 2023 Korjattiin kulmahuoneistojen julkisivujen puutteelliset lämmöneristykset tarvittavilta osin 2024 Uusittiin sadevesikouruja tarvittavilta osin 2024 Huollettiin ulkokatokset tarvittavilta osin 2024 Lumiesteiden lisäasennukset tarvittavilta osin 2024 Uusittiin piha-alueen ulkoroskikset tarvittavilta osin 2024 Piha-alueen pintakorjauksia 2024 Ikkunapuitteiden korjauksia tarvittavilta osin 2024 Aloitettiin hankesuunnittelun edistäminen A-Insinöörien kanssa lisärakentamisesta, energiatehokkuuden parantamisesta ja parkkipaikan kehittämisestä 2024
- Asumistyyppi
- Vuokra
- Vapautuu
- 1.7.2025
Hinta
- Vuokra
- 760 €
- Vuokra-aika
- Toistaiseksi voimassaoleva - Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta, minkä jälkeen irtisanomisajan alkamispäivä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä. <br /> <br />Ennenaikaisen irtisanomisen sopimuskorvaus on 1,5 kk:n vuokra.
Asuinkustannukset
- Vesimaksun lisätiedot
- Vesimaksu: 24.00 €/kk/hlö
- Muut kustannukset
- Muut kulut: Saunamaksu 15,00. Saunavuorovaraukset isännöitsijän asiakaspalvelun kautta., Internet-yhteys: Taloyhtiön internet-yhteys 0,00 €/kk, Lisätietoja internet-yhteydestä: Taloyhtiössä on DNA Taloyhtiönetti perusnopeus 25M/10M (sisältyy hoitovastikkeeseen)., Sähkösopimus: Vuokralainen tekee, Lämmitys sisältyy vuokraan
Talon ja tontin tiedot
- Uudiskohde
- Ei
- Taloyhtiön nimi
- As Oy Kaksoiskiventie 49
- Rakennuksen tyyppi
- Kerrostalo
- Rakennusvuosi
- 1990
- Kerroksia
- 3
- Hissi
- Ei
- Taloyhtiössä on sauna
- Kyllä
- Energialuokka
- E2013
- Energiatodistus
- Kyllä
- Lämmitys
- Kaukolämpö
Tilat ja materiaalit
- Yhteiset tilat
- askarteluhuone, kerhohuone, kuivaushuone, taloyhtiösauna, ulkoiluvälinevarasto, väestönsuoja Lisäksi kellarikomerot.