29.11.2017

Uutiset

Neljä faktaa asuntoesittelystä

Asuntoesittely on asuntokaupan oleellinen ja varmasti myös näkyvin osa, jota edeltää melkoinen määrä ennakkovalmisteluja. Jos harkitset asunnon myyntiä, lue tästä neljä painavaa faktaa esittelyiden järjestämisestä.

1. Kuvilla on väliä.

Laadukkaat ja edustavat valokuvat ovat yksi tärkeimmistä tekijöistä, joiden perusteella asuntoilmoitukset saavat huomiota vilkkailla asuntomarkkinoilla. Kuvien merkitys on korostunut erityisesti nykyaikana, jolloin suurin osa asuntoilmoituksista huomataan internetin kautta. Usein ostajat päättävät jo kuvien perusteella, kannattaako asuntonäytölle vaivautua lähtemään ylipäätään, joten kuvien merkitystä ei pidä väheksyä.

Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä tietää, miten asunto kannattaa valmistella kuvausta varten, ja millaiset kuvat herättävät ostajien kiinnostuksen. Perinteisten kuvien lisäksi monet välitysyritykset tarjoavat nykyisin myös monia muita keinoja, joiden avulla asuntoon voi tutustua etukäteen: tällaisia ovat esimerkiksi 3D-esittelyt ja videoesittelyt. Videon tai 3D-animaation avulla asunnon mittasuhteet ja pohjaratkaisun voi usein hahmottaa perinteisiä valokuvia paremmin.

2. Myyntisuunnitelman laatiminen vaatii taitoa.

On tavallista, että asunnosta järjestetään sekä yleisiä että yksityisiä näyttöjä, ja myyntistrategian valinta riippuu pitkälti myytävästä kohteesta. Välittäjältä kannattaa aina tiedustella, millainen on ensimmäisten myyntiviikkojen myyntisuunnitelma – hyvä välittäjä osaa perustella toimintansa luotettavasti.

Yleisesti ottaen ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä pyrkii aina mahdollisimman pian henkilökohtaiseen kontaktiin asunnosta kiinnostuneiden kanssa. Yksityisellä näytöllä välittäjä ja ostaja ehtivät keskustella huomattavasti paremmin kuin yleisellä näytöllä, jossa aika on rajallista ja asuntoa voi olla katsomassa lukuisia kiinnostuneita. Usein yleiset näytöt saatetaankin aloittaa vasta siinä vaiheessa, kun kiinnostuneiden olemassaolo on ensin selvitetty.

3. Kodin siistiminen kannattaa.

Varmasti jokainen asuntoaan myyvä haluaa, että koti on esittelyhetkellä edustavimmillaan. Edustavimman vaikutelman antaa koti, joka on siisti, valoisa ja selkeä – ja tämä kaikki tulisi näkyä heti sisään astuessa. Välittäjältäsi saat lisää vinkkejä siihen, miten juuri sinun kodistasi saadaan esittelyssä parhaat puolet esiin. Lue täältä lisää siitä, miten myyjä voi valmistautua asuntoesittelyyn.

Perusteellisen siivouksen lisäksi asuntoesittelyssä ja/tai asunnon valokuvaamisessa voidaan hyödyntää myös ammattimaisen stailaajan palveluita. Stailauksen tavoitteena on luoda tilaan selkeä ja harmoninen kokonaisuus, joka samalla auttaa ostajaa hahmottamaan kohteen mittasuhteet paremmin. Liian suuri määrä huonekaluja tai levoton sisustus voivat saada kodin näyttämään ahtaammalta kuin se todellisuudessa onkaan, mikä puolestaan vaikuttaa suoraan ostajaehdokkaiden ostohalukkuuteen.

4. Kritiikkiä löytyy aina.

Itse asuntoaan myyvälle voi tulla melkoisena yllätyksenä, kuinka kärkkääseen sävyyn ostajaehdokkaat voivat toisinaan kommentoida kotia ja sen sisustusvalintoja. Arvostelun taustalla voi olla yksinkertaisesti ostajan toive siitä, että epäkohdista huomauttamalla kohteen hintapyyntöä saataisiin hilattua alemmaksi, vaikkei kodissa sinänsä olisi todellisuudessa mitään moitittavaa. Siitä huolimatta oman kodin kritisointi voi tuntua myyjästä ikävältä varsinkin sen vuoksi, että kotiin liittyy lähes aina mittaamatonta tunnearvoa. Kun asuntokaupasta huolehtii ammattimainen kiinteistönvälittäjä, hän toimii samalla suodattimena sinun ja ostajaehdokkaiden välillä.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. Verkostomme kattaa yli 400 paikallista kiinteistönvälitystoimistoa ympäri Suomen.

Lue Opas asunnon ostajalle ja myyjälle täältä!