Marjutin mukaan välittäjän työssä vaaditaan ennen kaikkea ihmisläheistä palveluasennetta ja aitoa halua auttaa. Ihmisten kanssa työskentelemisestä ja heidän auttamisestaan aina nauttinut Marjut on opiskellut taloustieteitä sekä sairaanhoitoa ja aloittikin työelämänsä hoitoalalla, kunnes myyntityöt veivät mennessään. Kiinteistönvälityksessä Marjut aloitti työt vuonna 2015. Marjut suoritti KiLAT-tutkinnon 2021 ja LKV-kokeen hyväksytysti maaliskuussa 2025., ja jatkuva opiskelu sekä digitaalinen toimintaympäristö ovat osa hänen jokapäiväistä arkeaan.
Välittäjänä Marjutia kuvaillaan helposti lähestyttäväksi, lämpimäksi, empaattiseksi, tunnolliseksi ja luotettavaksi. Asuntokaupoissa hänelle tärkeintä on ihminen, ja mutkattomuus asioinnissa onkin kunnia-asia. Työssään sinnikkäälle Marjutille paras palkinto on asiakkaan luottamus – joka syntyy, kun on pystynyt auttamaan asiakasta yhdessä elämän merkittävimmistä tapahtumista. Marjut puhuu ja kirjoittaa sujuvasti englantia, viroa ja suomea, joka näkyy myös laajassa asiakaskunnassa ja monipuolisessa verkostossa. Vapaalla Marjut rentoutuu perheensä ja rakkaan Milli-koiransa kanssa. Vuosien varrelle on mahtunut lisäksi neljä maratonia Espoossa, Helsingissä, Tukholmassa ja Tallinnassa.
Tällä hetkellä Marjut opiskelee työn ohessa myös Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Ota yhteyttä
Miten voin auttaa asuntoasioissa?
Jätä yhteystietosi, niin otan yhteyttä
