76-vuotias SKVL on Suomen suurin yksityisten välittäjien yhteisö ja verkosto. Suomen Kiinteistönvälittäjät järjesti perjantaina Helsingissä 25.11.2022 jokavuotisen koulutus- ja kokoustapahtuman jäsenistölleen, joka huipentui juhlavaan SKVL Gaalaan. Gaalassa palkittiin muun muassa Vuoden Parhaat 2022-voittajat.
SKVL:n jäsentoimistoja on nykyään jo lähes 500, joissa on lähes 1800 välityksen paikallista asiantuntijaa kautta Suomen. Finalistit valitaan tarkan esikarsinnan perusteella, joiden joukosta voittajat valitaan jäsenäänestyksellä. Tänä vuonna palkittiin voittajat kolmessa eri kategoriasta: Vuoden Kiinteistönvälittäjä, Vuoden Yritys ja uutena Vuoden Tulokas.
SKVL Vuoden Kiinteistönvälittäjäksi 2022 valittiin Linda Leino Raumalta
Linda Leino työskentelee Satakunnan alueella Haave LKV nimisessä kiinteistönvälitysyrityksessä toimitusjohtajana ja kiinteistönvälittäjänä. Linda on aloittanut kiinteistövälitysalalla vuonna 2011 ja työ on muotoutunut hänelle luontaiseksi osaksi omaa arkea. Hänen menestyksensä perustuu vahvaan henkilöbrändiin, jota hän on lähtenyt rakentamaan aivan uran alusta asti. Linda on pyrkinyt laajaan kouluttautumiseen alalla sekä omaa työskentelytapaansa hän kuvaa asiakaslähtöiseksi.
SKVL Vuoden Tulokkaaksi 2022 valittiin Sari Immonen Raumalta
Sari Immonen toimii kiinteistönvälittäjänä Haave LKV nimisessä kiinteistönvälitysyrityksessä Raumalla. Vuonna 2020 Sarilla oli ajatus uudesta alasta ja vahva intuitio johdatti hänet kiinteistönvälitysalalle. Kiinteistönvälitysalaa Sari kuvailee vastuulliseksi sekä vaativaksi, työn merkityksellisyys on Sarille tärkeää. Hän kuvailee työskentelytapaansa aktiiviseksi sekä tehokkaaksi, uteliaisuus ja tarkkuus johtavat siihen, että hän haluaa oppia uutta jatkuvasti.
SKVL Vuoden Yritykseksi 2022 valittiin Etta LKV Varsinais-Suomesta
Etta LKV on perustettu vuonna 2019 joulukuussa neljän kiinteistönvälittäjän voimin ja toimii Varsinais-Suomen alueella sekä Helsingin alueella. Yrityksen henkilöstöön kuuluu 10 välittäjää, joista yhdeksän toimii Turussa ja yksi Helsingissä. Yritys haluaa olla helposti lähestyttävä ja tämä onkin otettu huomioon brändin imagossa ja toimintatavassa. Asiakaslähtöisyys on yrityksen peruspilari, jota tukevat yrityksen mukaan aktiivisuus, ammattitaitoisuus ja laadukkuus. Markkinointia tapahtuu monipuolisesti erilaisissa kanavissa, kuten sosiaalisessa mediassa, yrityksen nettisivuilla sekä erilaisissa printtimedioissa.
Katso kaikki finalistit: https://skvl.fi/skvl-vuoden-parhaat/