Hämeen Laatu LKV

Tietoja meistä Välittäjämme

yhteystiedot

0504525254

http://www.laatulkv.fi

Osoite

Arvi Kariston katu 13 lh 4 13100 Hämeenlinna

Seuraa meitä

Laatu LKV syntyi vuonna 2017 Piian halusta tarjota aidosti laadukasta, luotettavaa ja henkilökohtaista kiinteistönvälityspalvelua Hämeenlinnan alueella. Tuolloin hänen jo seitsemän vuoden kokemuksensa alalta oli osoittanut, että kiinteistönvälityksessä on kyse seinien lisäksi myös ihmisistä: onhan koti meille kaikille paljon tunteita herättävä, usein maailman tärkein paikka.

Huhtikuussa 2019 Laatu LKV laajentui, kun Piia kutsui remmiin entisen työkaverinsa, 20 vuotta kiinteistönvälitysalalla toimineen raudanlujan ammattilaisen Mika Lehtosen. Laatu LKV:n toiminta jatkuu entiseen tapaan nimensä veroisena: meille on etuoikeus saada olla tukenasi yhdessä elämäsi isoimmista päätöksistä positiivisella ja periksiantamattomalla otteellamme. Tunnemme jokaisen meillä myynnissä olevan kodin kuin omamme ja teemme asiakaskokemuksestasi liukuhihnafiiliksen sijaan parhaan mahdollisen.

Syyskuussa 2019 Laatu LKV:n tiimi vahvistui Kaisalla, joka vastaa yrityksen visuaalisen ilmeen lisäksi myös myyntistailauksista sekä toimii Piian ja Mikan oikeana kätenä. Pyrimme aina siihen, että jokaisen myytävän kohteemme parhaat puolet ja potentiaali saadaan esille ja tätä kautta kohteesta saadaan paras mahdollinen hinta ja lyhennetään myyntiaikaa. Sen vuoksi teemmekin myytäviin kohteisiimme tarpeen mukaan myyntistailauksia ennen valokuvausta. Lisäksi käytämme suurimmassa osassa myytävistä kohteistamme lisäpalveluna ammattivalokuvausta.

Kiinteät välityspalkkiomme tuovat selkeyttä asunnonmyyntiprosessiisi. Arvonlisäveron 24 % sisältävät palkkiomme perustuvat asunto-osakkeen huonelukuun, ja kiinteistöistä on niiden koosta riippumatta oma kiinteä palkkionsa. Kiinteään välityspalkkioon sisältyy myös asunnon myyntistailaus tarvittaessa. Asiakirjakulut ja mahdolliset lisäpalvelut veloitetaan erikseen. Palvelemme myös silloin, kun etsit luotettavaa vuokralaista asuntoosi.

Avasimme huhtikuussa 2020 uuden toimiston Hämeenlinnan keskustaan Arvi Kariston katu 13 katutasoon ja olemme auki sopimuksen mukaan. Voimme sopia tapaamisen siis myös tarvittaes


Välittäjämme

Pirjo Pirnes

Hämeen Laatu LKV

Asuntomyyjä

Mika Lehtonen

Hämeen Laatu LKV

Kiinteistönvälittäjä, LKV

Koulutus:

Laillistettu kiinteistönvälittäjä

Kieli:

Suomi

Koulutus:

Laillistettu kiinteistönvälittäjä

Kieli:

Suomi

Piia Heikkilä

Hämeen Laatu LKV

Yrittäjä, Kiinteistönvälittäjä LKV

Koulutus:

Laillistettu kiinteistönvälittäjä, Laillistettu vuokrahuoneiston välittäjä

Kieli:

Englanti, Suomi

Koulutus:

Laillistettu kiinteistönvälittäjä, Laillistettu vuokrahuoneiston välittäjä

Kieli:

Englanti, Suomi

Ota yhteyttä

Miten voin auttaa asuntoasioissa?

Jätä yhteystietosi, niin otan yhteyttä

Hämeen Laatu LKV http://www.laatulkv.fi

Arvi Kariston katu 13 lh 4 13100 Hämeenlinna

Hämeen Laatu LKV
http://www.laatulkv.fi

Arvi Kariston katu 13 lh 4 13100 Hämeenlinna