Suomen Kiinteistönvälittäjien SKVL markkinaennuste keväälle 2021

Suomen Kiinteistönvälittäjien SKVL markkinaennuste keväälle 2021

Suomen suurin ja vanhin kiinteistönvälityksen verkosto on antanut kevään 2021 markkinaennusteen. Ennuste lupaa erittäin vahvaa kevättä asuntokaupalle ja loma-asuntokaupalle. Mahdolliset liikkumisrajoitukset aiheuttavat kuitenkin huolta.

Suomen Kiinteistönvälittäjien maanlaajuinen verkosto koostuu yli neljästäsadasta jäsenyrityksestä ja lähes 1600 välittäjästä. Markkinakyselyyn vastasi noin 75 prosenttia jäsenyrityksistä. Suomen Kiinteistönvälittäjien markkinaennusteet perustuvat ainoana Suomessa hyvin laajan verkoston paikallisia asiantuntijoita osaamiseen ja tietämykseen markkinakehityksestä omalla alueellaan. ”Nyt markkina on monilla alueilla niin kuuma, että todella tarvitaan ammattilaisia hallitsemaan turvalliset kaupat ostajan ja myyjän parhaan edun mukaisesti”, toteaa Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Myös juuri julkaistu Tilastokeskuksen kuluttajan asunnon ostoaikomusindikaattori on historiallisen korkealla tasolla”, jatkaa Mannerberg.

Markkinaennuste sisältää myös alueellisen katsauksen sekä mökkikatsauksen.

Toteutuessaan liikkumisrajoitukset vaikuttaisivat asunnonvaihtoon – jopa kodittomuus uhkakuvana

Pääkaupunkiseudulla ja Turussa eli suunnitelluilla rajoitusalueilla tehdään tähän vuodenaikaan keskimäärin yli 2000 asuntokauppaa kuukaudessa. Lisäksi vuokra-asuntoja vaihdetaan paljon. Eduskunnan käsittelyssä olevat uudet liikkumisrajoitukset Pääkaupunkiseudulle ja Turkuun tulisivat väliaikaisesti vaikuttamaan asuntokauppaan, sillä hallituksen esitysluonnos sallii toistaiseksi asuntokauppaan liittyen ainoastaan muuttamisen syyksi liikkua. Jussi Mannerbergin mukaan tämä on kuitenkin ongelmallista ja aiheuttaisi kohtuuttomia haittoja rajoitusalueiden asukkaille.

”Asunnonvaihto on useimmille asuntokaupan osapuolille elämän kiertokulun aiheuttama välttämättömyys. Totta kai mahdollisten rajoituksien kanssa on elettävä terveys edellä ja tehtävä vain se, mitä voidaan turvallisesti toteuttaa. Moni on kuitenkin myynyt jo kotinsa ja tarvitsee uuden”, toteaa Mannerberg. ”Asuntokauppaa ei voi tehdä tutustumatta paikan päällä ostettavaan kohteeseen kuin poikkeustapauksissa ja kauppojen toteutumatta jääminen aiheuttaisi monille jopa huomattavia kustannuksia ja pahimmillaan tuhansia voisi jäädä ilman vakituista asuinpaikkaa”, jatkaa Mannerberg.

Mökkikaupassa ennustetaan erittäin vilkasta kevättä ja hintojen nousua – rajoitukset aiheuttaisivat viivettä

Loma-asuntojen kauppa on käynyt jo vuoden verran ennennäkemättömän vilkasta tahtia. Suomen Kiinteistönvälittäjien markkinakyselyn perusteella on selvästi nähtävissä, että ensisijaisesti etsitään mökkiä kaikilla mukavuuksilla, veden äärellä ja teitten päässä, sekä lähellä omaa asuinaluetta. Myös mahdollisuus ympärivuotisen käyttöön on tärkeä kriteeri mökkiä valitessa. ”Viime vuonna moni mökkiä etsinyt ei löytänyt halumaansa joten tänä keväänä ostajia odotetaan olevan liikkeellä paljon” kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Vuonna 2020 mökkikauppa kasvoi jopa lähes 40% edellisvuodesta. Kevätkaudelle 2021 ennustetaan keskimäärin noin 6% kasvua ja suosituimmilla alueilla jopa 10% kasvulukuja kauppaan. Hinnoissa ennustetaan keskimäärin noin 5% kasvua. Pääkaupunkiseudun ja Turun liikkumisrajoitukset viivästyttäisivät voimaan tullessaan erityisesti mökkikauppaa alkukeväänä.

Uudemmat omakoti-, pari- ja rivitalot menevät kuin kuumille kiville

Oman pihan ja etätyötilan tarve on noussut koko Suomessa asunnon ostajille tärkeäksi viimeisen vuoden aikana. Suomen Kiinteistönvälittäjien markkinaennusteesta selviää, että kauppamäärien odotetaan kasvavan keväällä noin 4-5% omakotitaloissa, 2-4% rivitaloissa ja noin 1-2% kerrostaloasunnoissa keskimäärin. Hintojen odotetaan nousevan vastaavan määrän kuin kysyntä. Omakotitaloissa ostajat ovat erityisen kiinnostuneita uudehkoista, 1990-luvulta eteenpäin rakennetuista taloista. Vähemmän kiinnostusta on remontoimattomista, vanhemmista taloista. Myös omakotitontteja kysytään nyt aiempaa enemmän. ”Oma piha ja lisätila on nyt ostajien mielessä, kun asuntoa etsitään” kommentoi Jussi Mannerberg.

Kerrostaloissa yksiöiden kysyntä on jonkin verran alhaisempi kuin suurempien perheasuntojen. Erityisesti Helsingissä suuremmat keskustan kerrostaloasunnot ovat poikkeuksellisen kysyttyjä jopa kaikkein kalleimmissa eteläisissä kaupunginosissa.

Vuokra-asuntomarkkinoilla eletään odottavaa aikaa

Pieniä vuokra-asuntoja on tällä hetkellä paljon vapaana erityisesti suuremmilla opiskelupaikkakunnilla. Etäopiskelu ja etätyö sekä matkailun puute on aiheuttanut ylitarjontaa markkinoille ja Suomen Kiinteistönvälittäjien ennusteen mukaan vuokrien määrissä on odotettavissa loivaa laskua uusissa sopimuksissa. Suuremmista perheasunnoista on vuokramarkkinoilla hyvää kysyntää.

Metsään sijoittaminen on nyt suosittua

Suomalaisten halu sijoittaa metsään on nyt selvästi nousussa. Metsätilojen myynti on noussut viime vuosina merkittävästi ja SKVL:n metsäkauppaa tekevistä jäsenistä noin 70% raportoi kysynnän nousua tai pysymistä ennallaan. Erityisesti Etelä- ja Pohjois-Savossa, Kaakkois-Suomessa, Varsinais-Suomessa sekä Uudellamaalla ovat kysyntä ja hinnat nousussa.

Haluaisitko tietää miten kysyntä on muuttumassa juuri sinun alueellasi?

Käy markkinatilanne läpi paikallisen välittäjän kanssa!

Alueelliset ennusteet

Pääkaupunkiseutu

Helsingissä perheasunnoista on kova kysyntä. Erityisesti pihallisista asunnoista kova kysyntä. Uudiskohteissa paritalot ja erillistalot ovat suosittuja. Esimerkiksi Munkinseudulla, Taka-Töölössä, ja Lauttasaaressa erittäin kova kysyntä etenkin perheasunnoista. Tonttien hinnat voimakkaan kysynnän vuoksi nousussa. Yksitasoiset uudehkot rivitaloasunnot, 3-4 h + k ovat Helsingissä kysyttyjä. Itä-Helsinki on selkeässä nousussa sekä kysynnän että hintojen suhteen. Itä-Helsingin ranta-alueilta kova kysyntä omakotitalotonteista. Myös hyväkuntoiset kerrostaloasunnot Itä-Helsingin kantakaupungin läheisyydessä kovassa kysynnässä, eritoten 3 h + Roihuvuori ja Herttoniemi (etenkin kaksiot) ovat todella kysyttyjä juuri nyt. Vantaan alueella kova kysyntä yli 5 h + k pientaloista. Espoossa kova kysyntä lähes kaiken kokoisissa ja -tyyppisissä käytetyissä asunnoissa. Tapiolassa ja ympärillä kova kysyntä isoista perheasunnoista.

Koko pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueella etenkin pihalla varustellut asunnot menevät hyvin kaupaksi, samoin omakoti- ja paritalot.

Pääkaupunkiseudun kehyskunnat ja muu Uusimaa

Kirkkonummen omakotitalojen kysyntä erittäin kova. 2000-luvun rivi-, pari- ja omakotitalot myydään käsistä. Myös remonttia vaativat asunnot ovat nyt kysyttyjä eikä remonttia kaihdeta.

Keski-Uudellamaalla on kova kysyntä omakotitaloista. Porvoossa Loma-asunnot sekä uudehkot omakotitalot todella viedään käsistä. Hyvinkäällä Kysyntä ylittää tarjonnan. Nurmijärven alueella kova kysyntä uudemmista omakotitaloista.
Hangossa uudiskohteet eivät helpotakaan asuntopulaa – suurin osa uudisasunnon ostajista ostaa ensimmäistä asuntoaan Hangosta, joten vanhoja asuntoja ei tule kiertoon. Ostajien määrä on poikkeuksellisen suuri, kun päällä on sekä normaali kevätsesonki että koronan aiheuttama loma-asuntobuumi. Suurin pullonkaula on löytää myyjille uusi koti. Uudemmista omakotitaloista on kova kysyntä. Normaalia enemmän kysyntää järvenrantaomakotitaloista. Tontteja, joille voi rakentaa omakotitalon, kysytään kovasti. Sipoossa kova kysyntä uusille omakotitaloille.

Kehyskunnissa on kova pula kohteista, joissa on oma piha. Kaksiot eivät ole kovin haluttuja, kolmioille kova kysyntä. Uudemmissa omakotitaloissa 2000-luvulta voimakasta kysyntää.

Turku ja muu Varsinais-Suomi

Turussa ja Turun lähiseuduilla kova kysyntä omakotitaloista. Keskustassa käy 1-2 h asunnot käyvät edelleen kaupaksi. Myös sijoittajat ovat aktiivisia Turun suunnalla. Hyväkuntoisista ja kohtuuhintaisista omakotitaloista palvelujen lähellä kysyntä nousee. Talon rakennusvuodella ei nähdä enää niin isoa merkitystä, jos peruskorjauksia on tehty ajoissa. Rivitalotonteilla kova kysyntä Turun kehyskunnissa.

Tampere ja muu Pirkanmaa

Tampereella ja ympäristökunnissa/Tampereen talousalueella kysyntää on erityisesti 2000-luvulla valmistuneista omakotitaloista – kysyntä suurempaa kuin tarjonta. Hyväkuntoiset kerros- ja rivitaloasunnot hyvin hoidetuista yhtiöstä löytävät ostajan muutamassa päivässä. Keskustan alueella kysyntää myös pienistä asunnoista. Lisääntyneet etätyöt ovat saaneet ihmiset liikkeelle suurempaa kotia hakemaan. On kuitenkin selvästi nähtävissä, että esim. kt kaksion kysyntä on vähentynyt, sillä nyt haetaan etätyöhuoneita ja täten 3 h ja 4 h kt asunnot menee nopeammin kaupaksi. Hyväkuntoiset omakotitalot ovat kysyttyjä myös Lempäälässä, Pirkkalassa, Nokialla ja sen ympäristössä.

Jyväskylä ja Keski-Suomi

Keski-Suomessa Jyväskylässä ja lähialueilla kova kysyntä 2000-luvun omakotitaloista, rivitaloasunnoista ja tonteista. Sijoitusasuntojen, pienten yksiöiden ja kaksioiden kysyntä pudonnut sillä pieniä vuokra-asuntoja on tarjolla erittäin suuria määriä. Kysyntää on vähintään kolmioista myös ensi asunnon ostajien osalta. Lähiöissä kysyntä on alhaisella tasolla. Nyt etsitään n. 20 km päästä keskustasta isoilla tonteilla olevia omakotitaloja, ne menevät heti kaupaksi samoin kuin järvenrantapaikat.

Oulu

Uudehkot ja hyväkuntoiset sijoitusasunnot 1-2h sekä hyvillä paikoilla sijaitsevat remontoitavat asunnot ovat kysytympiä kuin vuosiin. Oulun alueella erittäin kova kysyntä uudemmille omakotitaloille. Omakotitalojen hinnat kovasti nousussa mikä osaltaan lisännyt kovasti myös okt-tonttien kysyntää.

Pohjois-Suomi

Kemin toteutuvan tehdashakkeen seurauksena edullisemmat huoneistot tekevät alueella hyvin kauppansa tällä hetkellä.
Rovaniemellä asiakkaat ostavat väljyyttä kotiin, enemmän huoneita. Alueella erittäin kovaa kysyntää 2000-luvun rivitalo- sekä omakotitalokohteista. Tarjontaa on kuitenkin tällä hetkellä erittäin niukasti, mikä tarkoittaa lyhyitä myyntiaikoja ja kauppahintojen nousua. Vanhemmat omakotitalot ovat vähemmän kysyttyjä. Kerrostaloasuntojen kysyntä hiukan vaimentunut, mutta pelättyä AirBnb-asuntojen massamyyntiä ei ole toistaiseksi tapahtunut.

Kaakkois-Suomi

Kymenlaaksossa kova kysyntä 2000-luvusta alkaen valmistuneille taloille ja remontoiduille vanhemmille taloille.
Kotkassa on kysyntää, mutta kohteita ei tule normaalisti myyntiin.
Hamina Vähäinen kysyntä. Googlen hankkeen tuoma lisäkysyntä ei ole näkynyt toivotusti markkinoilla.
Etelä-Karjalassa yksiöt ja pienet kaksiot ovat edelleen sijoittajien haluamia. 3 h ja yli KT-asunnot löytävät hitaammin ostajan, riippuen taloyhtiön kunnosta. Lappeenrannassa on rakenteilla uusia kerrostaloja ydinkeskustaan – löytävät ostajan nopeasti, ja myynti on aloitettu hyvissä ajoin ennen kuin kohde on valmis luovutettavaksi. Vanhoja omakotitaloja on tarjolla liikaakin eli eivät liiku. Etenkin kauempana keskustan palveluista olevien kohteiden myyntiajat (jos menevät edes kaupaksi) lasketaan vuosissa.
Kouvolan alueella uudehkot omakotitalot ja rivitalohuoneiston ovat kysyttyjä. Keskustassa jatkuu kova kysyntä hyvin hoidettujen taloyhtiöiden (isot remontit tehty) pienistä sijoitusasunnoista. Myös keskustan ulkopuolella oikein hinnoitellut kerrostaloasunnot ovat löytäneet oman ostajakunnan.

Etelä-Savo

Mikkeli Uudehkot omakotitalot suosituilta asuinalueilta ovat erittäin kysyttyjä. Myös vanhempia taloja, joissa remontit tehty kysytään. Kerrostaloasuntojen kysyntä selvästi hiljaisempaa. Metsän kysyntä on korkealla tasolla.

Pohjois-Savo

Siilinjärvellä uudehkot 2010- ja jälkeen rakennetut ok-talot kysyttyjä. Kuopiossa todella kova kysyntä uudehkoista omakotitaloista ja rivitaloasunnoista. Tontin omistaminen kiinnostaa yhä enemmän. Nykyiset asuntosijoittajat myyvät Kuopiossa jonkin verran sijoitusasuntoja. Mutta uusi sukupolku on kiinnostunut ryhtymään asuntosijoittajiksi. Metsätilojen kysyntä vilkasta.

Pohjois-Karjala

Omakotitaloista ja rivitalohuoneistoista Joensuussa kysyntä hyvällä tasolla, mutta tarjontaa on paikoin heikosti. Tästä seurauksena on nähty hintojen nousua muuttovalmiissa kohteissa.

Hämeenlinna ja Kanta-Häme

Pienemmät hyväkuntoiset uudemmat omakotitalot ja rivitaloasunnot myydään nopeasti Hämeenlinnan, Riihimäen, Hausjärven, Lopen ja Janakkalan alueella. Asunnot, joissa pihaa, kiinnostavat. 1970-luvun putkiremontoimattomat kerrostalot edelleen hankalasti myytävissä. Hinnat näissä laskeneet reilusti.

Lahti ja Päijät-Häme

Vähäinen tarjonta erityisesti uudemmissa omakotitaloissa, rivitaloissa ja isommissa kerrostaloissa jatkuu edelleen ja kysyntä on kovaa erityisesti Lahden Karistosta, Renkomäestä ja Pirttiharjun sekä Lahden lähialueilla. Kerrostaloasuntoja kysytään Lahden keskustan alueella, isoja ja pienempiä.

Satakunta

Pori, kerrostaloasuntokauppa ei tällä hetkellä käy normaalisti. Oma piha kiinnostaa, oltava yksi huone enemmän (työhuone). Alueella uudehkot omakotitalot ja rivitaloasunnot myyvät hyvin. Porissa Klasipruukista kova kysyntä uudiskohteista.

Pohjanmaa

Hyvistä 2000 -luvun kohtuuhintaisista omakotitaloista ja rivitaloasunnoista kova kysyntä, myös hyvin remontoidut omakotitalot menevät hyvin kaupan. Kauhajoki pikkukaupungissa pientä virkistymistä havaittavissa kysynnässä.
Sijoittajat ostavat enemmän remontoitavia omakotitaloja, ja remontoivat niitä vuokrakäyttöön, sillä moni nuori perhe ei saa rahoitusta tai vakuuksia,vaikka isompaan asuntoon on tarvetta. Kokkolassa odotellaan Keliber litium kaivoksen aloitusta Kaustisella ja sen vaikutusta kysyntään. Työvoimaa siirtyy muualta maasta Kokkolaan. Valmiiksi remontoidut, järkevähintaiset kaksiot – neliöt keskustan ja Vöyrin kaupungin alueella hissitaloissa ovat kysyttyjä. Varsinkin, jos yhtiössä on isot remontit tehtynä ja oma tontti.
Vaasassa ja Mustasaaressa kysytään erityisesti rivitaloasuntoja ja omakotitaloja ja myyntiajat lyhyehköt. Kysyntä jatkunut yllättävän hyvänä melkein kaiken kaltaisten asuntojen kohdalla.
Metsätiloja kysytään vilkkaasti.

Haluaisitko tietää miten kysyntä on muuttumassa juuri sinun alueellasi?

Käy markkinatilanne läpi paikallisen välittäjän kanssa!

SKVL:n mökkikatsaus alueittain

Pääkaupunkiseutu ja muu Uusimaa

Isot merenrantakohteet tunnin tai enintään 100 km matkan päässä Helsingistä itään tai länteen ovat kysyttyjä, ja erityisesti talviasuttavista mökeistä on kova kysyntä. Ranta on tärkeä. Myös 40-60 000 euron hintaiset kuivan maan mökit herättävät paljon kyselyitä, mutta eivät ehkä aina vastaa ostajien odotuksia. Kysytyimpiä ovat mökit, jossa oma ranta ja eikä remonttihuolia: nettiyhteys on myös tärkeä ostajien listalla. Yksi tai kaksi huonetta ei riitä monille mökin ostajille. Uutuutena kysytään ”työtilaa”, jossa voi tehdä etätöitä, ja kahdellekin henkilölle saatetaan tarvita omat, lämmitetyt työhuoneet. Moni tiedustelu alkaa kysymyksellä, onko mökille mahdollista perustaa oma kotitoimisto metsä- tai rantanäkymillä. Sähkötön mökki ei ole haluttujen listalla.
Hangossa ”mökeiksi” ostetaan kaikkea kerrostaloasunnoista rintamamiestaloihin ja puutalo-osakkeista rivitaloihin. Hyvin varustellut autotien päässä olevat omarantaiset kesäasunnot ovat erittäin kysyttyjä.
Porvoo Loma-asunnoissa vahvaa kysyntää.

Turku ja muu Varsinais-Suomi

Turun talousalueella mökkejä ja mökkitontteja kysytään paljon. Kaikenlaiset loma-asunnot kiinnostavat ostajia. Erityisesti kiinnostavat noin 200 000 euron hintaiset kohteet. Kaikki merenrantakohteet erittäin haluttuja, ja autotien päässä sijaitsevat halutuimpia. Myös hyvistä mummon mökeistä, joissa sisä-wc on kova kysyntä.

Etelä-Savo

Mökkien kysyntä on laajentunut Mikkeliin ja hiukan sen ulkopuolelle noin kolmen tunnin ajomatkan päähän Pääkaupunkiseudulta, sillä tarjonta lähempänä on suppeampaa ja hinnoiltaan korkeampaa. Saimaan, Puulaveden ja muiden rannoilta halutaan kesämökkejä. Pienten järvien tai lampien rannat ovat vähemmän haluttuja mutta oikein hinnoiteltuna kysyntää on.

Kaakkois-Suomi

Ympärivuotiseen käyttöön ja kakkoskodiksi sopivat omarantaiset mökit ovat haluttuja. Etelä-karjalassa kova kysyntä isompien järvien mökkikohteista, joista Saimaa yleensä onkin suosittu. Mökissä on kuitenkin oltava perusmukavuudet, ja lähin taajama kohtuullisen matkan päässä. Tämä koskee erityisesti Pääkaupunkiseudun asiakkaita, joilla matka kohteeseen on kahdesta kolmeen tuntiin. Kouvolan alueella ison järven rannalta hyvin varusteltu, ympärivuotiseen käyttöön sopiva ja hyvillä nettiyhteyksillä varustetuilla vapaa-ajan kohteilla hyvä markkina. Kymenlaakson alueilla järvenrantapaikoista hyvä kysyntä.

Pohjois-Karjala

Mökkikauppa käy hyvin, kysyntää on laajalla rintamalla, myös hieman kauempaa Joensuun keskustasta.

Pohjois-Savo

Rantamökkien kysyntä hyvää. Mökkien kysynnän odotetaan olevan yhtä vahvaa kuin 2020.

Hämeenlinna ja Kanta-Häme

Forssan ja Tammelan alueella mökkejä menisi, jos niitä saataisiin myyntiin. Myyntiin tulevat kohteet löytävät kohteen. Sopiva etäisyys, reilu 100 km pääkaupunkiseudulta houkuttelee. Hyvin varustelle ja ympärivuotiseen vapaa-ajankäyttöön soveltuville kohteille on hyvä kysyntä. Toki myös rantapaikat ilman mukavuuksia ovat kysyttyjä, kun etäisyys on noin 1,5 tuntia Helsingistä. Hämeenlinnassa kysyntää omarantaisista hirsimökeistä.

Lahti ja Päijät-Häme

Kaiken kuntoiset vapaa-ajan asunnot ovat nyt kysyttyjä, enintään 50-100 km Lahdesta. Myös vapaa-ajan tontteja kysytään vilkkaasti, sillä viime vuoden aikana paljon hyviä mökkejä meni kaupaksi, eikä uusia tule myyntiin kysyntää vastaavasti. Erityisesti Vesijärven ja Päijänteen rannoilta on kova kysyntä hyvistä rantamökeistä.

Tampere ja Pirkanmaa

Hyvin varustellut mökit noin tunnin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta ovat kysyttyjä. Myös vaatimattomammat vanhemmat mökit menevät kaupaksi oikein hinnoiteltuna. Ympärivuotiseen käyttöön hyvillä varustuksilla on kova kysyntä, etätyömahdollisuudet järven rannalla houkuttavat. Remonttia vaativat kohteet eivät ole kovin haluttuja, paitsi oikein hinnoiteltuna. Kysyntää on 1,5 h Tampereelta.

Keski-Suomi

Hyvien ajoyhteyksien päässä olevat hyvin varustetut vapaa-ajan asunnot isompien vesistöjen äärellä kysyttyjä hintaluokassa 100-180 000. Mökit maksimissaan noin tunnin ajomatkan päässä kaupungista, järven rannalla ovat erittäin haluttuja.

Pohjanmaat

Haaveet ovat lisääntyneet merenranta-asumisesta ympärivuotisesti. Mummonmökkejä kysytään, mutta kaupankäynti ei kuitenkaan ole vilkasta. Pohjanmaan rannikolla kova kysyntä hyvistä mökeistä, joissa kohtuullinen oma länsiranta, sähköt sekä autotie. Vaasan talousalueella erityisesti veden äärellä sijaitsevat hyvin varustellut mökit ovat kysyttyjä. Ihmisiä kiinnostavat ympärivuotiseen käyttöön soveltuvat mökit, jolloin etätyöskentelyä luonnistuu vapaa-ajan asunnolta.

Muu Pohjois-Suomi

Kuusamossa kaikenlaiset mökit menevät juuri nyt hyvin ja nopeasti kaupan.
”Metsäkämppien” kysyntä on kasvanut. Kohteissa ei ole liittymiä, tie vie perille, vesi hyvä. 50 km säteellä Rovaniemeltä sijaitsevat järvenrantamökit ovat haluttuja ja kysyttyjä. Sähköt ovat minimivaatimus mutta ympärivuotisuus ja sisä-wc nostavat kysyntää merkittävästi. Helppojen kulkuyhteyksien päässä olevat hyväkuntoiset mökit kiinnostavat.


Lisätiedot

Jussi Mannerberg

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n (SKVL) toimitusjohtaja

p. 050 339 6214, jussi.mannerberg@skvl.fi

Löydä Sinun kiinteistönvälittäjäsi

Valitse paikallinen ja kotimainen yrittäjä lähes viidensadan SKVL:n jäsentoimiston joukosta!

Etsi lähin välittäjäsi

Hae paikkakuntasi, niin saat esiin alueesi parhaiten tuntevat kiinteistönvälittäjät.