26.06.2019

Lehdistötiedotteet

Suomen Kiinteistönvälittäjien SKVL markkinaennuste kesälle 2019

Suomen Kiinteistönvälittäjien yli 1500 välittäjää ovat antaneet markkinaennusteensa kesälle 2019. Ennuste sisältää myös toimitusjohtaja Jussi Mannerbergin kommentteja uuden hallitusohjelman ensireaktioista asunnonostajissa. Loma-asuntokaupasta annetaan myös päivitetty ennuste.

Alkukevät on ollut vilkasta asunnonvaihtoaikaa – ostajan markkinat

Markkinoissa tapahtui selvä käänne ylöspäin vuoden toisella neljänneksellä. Käänne oli kuitenkin lievempi kuin kolme kuukautta sitten ennustettiin. Ulkopuolisten tekijöiden vaikutus on selvä. Kauppasota on heikentänyt talouskasvun odotuksia. Suomen eduskuntavaalien tulosten vaikutukset tulevaisuuden odotuksiin ovat heikentäneet asunnon ostajien innokkuutta.

Asuntomarkkinoiden sisäinen tekijä on lisäksi voimakkaan uudistuotannon myymättömät asunnot, joiden hintoja on alettu laskemaan. Ne omalta osaltaan sekoittavat vanhojen asuntojen markkinoita.

Kasvukeskukset Tampere, Turku ja pääkaupunkiseutu ovat entiseen tapaan voittajia mutta näidenkin alueiden sisäiset erot ovat merkittäviä. Etäisyys kaupunkien keskustoihin näkyy erityisesti hintatasossa. Ennusteen mukaan hintataso laskee lievästi Itä-Suomessa, Etelä-Suomen pääkaupunkiseudun ulkopuolisilla alueilla sekä Keski-Suomessa.

”Nyt monilla alueilla on ostajan markkinat”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. Pääkaupunkiseutu, Tampereen ja Turun seutu ovat selkeimmät nousujohteiset paikkakunnat. 67 % SKVL:n jäsenvälittäjistä uskoo, että kerrostaloasuntojen kysyntä nousee tai pysyy ennallaan. Itä-, Pohjois- ja Keski-Suomessa tilanne on hiljainen mutta rannikkoseudut ympäri Suomen ovat positiivisempia”, jatkaa Mannerberg.

Hallitusohjelman julkistus lisännyt selvästi epävarmuutta asunnonostajissa sekä asuntosijoittajissa

Yli 50 % välittäjistä raportoi, että hallitusohjelman julkistuksen jälkeen asunnon ostajat ovat muuttuneet epävarmoiksi ostoaikeistaan. Noin 40 % ei ole vielä nähnyt muutosta tilanteessa.

”Asunnonostajat ovat herkästi reagoiva joukko. Pienikin epävarmuus tulevaisuudesta ja talouden kasvun mahdollinen hidastuminen vaikuttaa nopeimmin asunnon ostajiin”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Hallitusohjelmassa linjatut energiaveron korotukset osuvat suoraan pientalojen omistajien kukkaroon.

Pitkään odotettu varainsiirtoverouudistus olisi myös tarpeellinen keino edistää työn perässä muuttajien mahdollisuuksia. Työpaikkoja on Suomessa paljon tarjolla mutta siirtyminen toiselle paikkakunnalle on yhä vaikeampaa.

Asuntosijoittajat vastustavat kaavailtua yhtiölainan vähennysten poistoa

Asuntosijoittajat ovat siirtyneet ostokannalta odottavalle kannalle ja jonkin verran on näkyvissä asuntosijoitusten purkua. Hallitusohjelmassa suunniteltu yhtiölainojen vähennysoikeuden poisto tulisi toteutuessaan muuttamaan yksityisen asuntosijoittamisen kannattavuutta. Asuntosijoittamisella on merkittävä rooli suomalaisissa kotitalouksissa ja voimakkaan uudistuotannon vuosien jälkeen uusia sijoitusasuntoja on hankittu merkittäviä määriä sekä yksityisille että instituutionaalisille sijoittajille. Välinnäinen suora vaikutus tulee olemaan vuokrien merkittävät korotuspaineet yksityisillä asuntosijoittajilla. Lisäksi halukkuus vanhojen yhtiöiden peruskorjauksiin tulee vähentymään.

Vuokra-asuntojen kysyntä nousee loppukesää kohti

Vuokra-asuntojen kysyntä jatkuu hyvänä. Poikkeuksen muodostavat alueet, joissa työpaikkoja tai opiskelupaikkoja on vähemmän tarjolla. Mikäli hallitusohjelmassa kaavaillut muutokset asuntosijoittajien yhtiölainan vähennysoikeuteen toteutuvat, on vuokratasoissa odotettavissa korotuksia tai vuokra-asuntotarjonnan vähentymistä.


Alueelliset markkinaennusteet

Pääkaupunkiseutu

Pääkaupunkiseudulla on ollut kova kysyntä kerrostaloasunnoista. Välittäjien ennusteen mukaan noin 64 % uskoo kysynnän pysyvän ennallaan tai nousevan hieman. Rivi- ja omakotitalojen kysynnän ennustetaan pysyvän ennallaan. Vanhempien elementtitalojen hinnoissa odotetaan laskua lähestyvien suurten peruskorjausaaltojen vuoksi. Pientaloissa kysyntä ja hinnat eivät kohtaa esimerkiksi Pohjois-Espoossa. Kysyntä on kovempaa Kirkkonummen, Vihdin ja Lohjan puolella edullisemman hintatason ansiosta. Helsingin keskustassa kauppa käy normaalisti.

Pääkaupunkiseudun kehyskunnat

Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa on näkyvissä selvää rauhoittumista. Voimakas uudistuotanto on vaikuttanut vanhojen asuntojen kauppaan ja alueen sisällä on isojakin eroja. 67 % välittäjistä uskoo kysynnän pysyvän ennallaan mutta jo 15 % uskoo kysynnän putoavan selkeästi.

Turun seutu

Turun seudulla yli 83 % välittäjistä uskoo, että rivi- ja kerrostaloasuntojen kauppa lisääntyy tai käy entiseen tahtiin. Hintojen odotetaan myös nousevan tai pysyvän ennallaan. Omakotitalojen kysynnässä sen sijaan on isoja eroja kysynnässä ja hinnoissa ylös ja alaspäin.

Tampereen seutu

Tampereella jopa 86 % välittäjistä uskoo kerros- ja rivitalokaupan lisääntymiseen tai pysymiseen ennallaan. Myös hyväkuntoisten omakotitalojen kysyntä on hyvällä tasolla.

Oulun seutu

Oulussa noin 60 % välittäjistä uskoo osakehuoneistojen kysynnän lisääntyvän tai pysyvän ennallaan. Rivitalojen kysyntä on vahvaa ja omakotitalojen kysynnän ennustetaan pysyvän kohtuullisen hyvällä tasolla.

Etelä-Suomi (ei pääkaupunkiseutu)

Etelä-Suomessa kerrostalojen kysyntä on hiukan sekavassa tilanteessa voimakkaan uudistuotannon myötä. Myymättömien uusien asuntojen hinnanalennukset sekoittavat vanhojen asuntojen kauppaa ja niiden hintojen odotetaan laskevan.

Itä-Suomi

Kymenlaakson seudulla yli 80 % välittäjistä uskoo kysynnän pysyvän samalla tasolla tai nousevan. Kotkassa korkea työttömyysaste jarruttaa edelleen asuntokauppaa. Muissa kunnissa raportoidaan tilanteen säilyvän pääosin ennallaan mutta kysynnässä on paranemisen merkkejä.

Kainuu

Kainuussa tarjolla olevat työpaikat ovat jääneet täyttymättä. Työn perässä muuttajille on luvassa paljon tarjontaa ja houkuttelevalla hintatasolla. Alueen asuntomarkkinoiden tilanne on selvästi parantunut ja odottavalla kannalla.

Keski-Suomi

Keski-Suomessa vain 45 % välittäjistä uskoo kysynnän nousuun tai pysymiseen ennallaan.
Voimakas uudistuotanto on sotkenut vanhojen asuntojen markkinoita. Rivi- ja omakotitalojen markkinoilla odotetaan lievästi parantuvaa tilannetta.

Länsi-Suomi

Länsi-Suomessa markkinoilla on isoja eroja paikkakuntien välillä. Teollisuuden työpaikat siirtyvät paikkakuntien välillä ja liikenneyhteyksien paraneminen toisi asuntomarkkinoille tasaisuutta. 65 % välittäjistä uskoo kerrostaloasuntojen kysynnän paranemiseen tai pysymiseen ennallaan. Pari- ja omakotitalojen kysyntä jatkuu ennallaan.

Pohjois-Suomi

Pohjois-Suomessa kerrostalojen kysyntä laskee mutta hintatason odotetaan pysyvän ennallaan. Omakotitalojen kysynnän odotetaan nousevan.


Vuoden 2019 keskikesän loma-asuntomarkkinaennuste

Kevään kysyntä on ollut kohtuullisen hyvällä tasolla. Perinteiset mökkialueet ovat pitäneet pintansa mutta hintataso ei ole noussut vaan pikemminkin laskenut. Tilanteen odotetaan pysyvän valikoivana ja osittain haasteellisena.

Vaatimattomat mökit eivät käy kaupaksi

Keskimäärin loma-asuntojen kysynnän odotetaan nousevan loivasti tai pysyvän ennallaan. Savo ja Pohjois-Karjala, Lappi, Lounais-Suomi sekä etelärannikko ovat nousussa.

Ostajat ovat hyvin valikoivia. Mukavuudet pitää olla kunnossa ja tieyhteydet perille saakka. Isojen vesistöjen rannat ovat kysytympiä ja saariin on vaikeampi löytää ostajia tällä hetkellä. Monet ikääntyvät omistajat eivät ole saaneet mökkejään kaupaksi ja jälkipolvet eivät halua jatkaa mökkeilyä. Matkustaminen ”varmoihin” sääolosuhteisiin on tällä hetkellä niin kilpailukykyinen vaihtoehto mökille, jolloin valitaan helppo vaihtoehto lomailulle.


Lisätiedot:

SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg, p. 050 339 6214, jussi.mannerberg@skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. SKVL:n jäsenyys takaa välittäjille ajantasaisen tiedon ja työvälineet sekä asiakkaille ammattitaitoisen ja turvallisen palvelun. Liitto toimii yhdyssiteenä verkostossa, joka koostuu yli 400 paikallisesta kiinteistönvälitystoimistosta ympäri Suomen.