17.03.2020

Lehdistötiedotteet

SKVL:n tilannekatsaus asuntokauppaan poikkeusolosuhteissa

Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL selvitti mitä koronavirus vaikutti asuntokauppaan viimeisen viikon aikana. Kysely tehtiin maanantaina 16.3. ja siihen vastasi 90 % SKVL:n yli 400 jäsenyrityksestä, joissa työskentelee lähes 1600 välittäjää.
 
Todennäköisesti viimeinen julkisten näyttöjen viikonloppu pitkään aikaan oli yllättävän vilkas. Näytöillä käytiin ja tarjouksia tehtiin ja hyväksyttiin. Näytöillä kävi jonkin verran normaalia vähemmän kävijöitä ja osa välittäjistä raportoi myös lisääntynyttä kiinnostusta.
 
Asuntokauppa ei siis ole pysähtynyt koronaviruksen takia. Viranomaisten määräyksiä noudatetaan tarkkaan ja maanantaina esitellyt uudet suojelutoimet tulevat luonnollisesti vaikuttamaan kaikkeen toimintaan. Yksityisesittelyjen määrissä ei ole havaittu kasvua sillä poikkeusolot tuovat nyt rajoituksia kaikkiin lähikontakteihin.
 
Kyselyssä ilmeni että 60 % vastaajista ei ole huomannut muutosta ostotarjouksissa asuntokaupassa. 9 % on huomannut vilkastumista, 19 % lievää hiljentymistä ja vain 12 % merkittävää hiljentymistä ostotarjouksien määrässä.
 
Vastaavat luvut uusissa toimeksiannoissa ovat 7 % kasvua, 56 % ennallaan, 24 % lievää laskua ja 14 % suurempaa hiljentymistä.
 
Ostajat ovat siis edelleen ostohaluisia mutta myyjät empivät. Tämä on luonnollista sillä monet vanhemmat myyjät ovat varovaisia epidemian suhteen ja odottavat tilanteen normalisoitumista.
 
Asunnonostajat ovatkin nyt kotona ja liikenne asuntoasioissa netissä on vilkasta. Sähköinen asioiminen on viikossa kasvanut 24 %. Myös puhelimitse tapahtuneet yhteydenotot ovat kasvaneet vastaavan määrän 23 %.
 
Välittäjät ovat hyvin varustautuneita sähköisillä työkaluilla ja suuri osa asunnonvaihtoprosessista voidaankin hoitaa etätyökaluilla. Käytännössä ostajan on kuitenkin syytä tutustua kaupan kohteeseen paikan päällä ennen ostotarjouksen tekemistä. Tämä on mahdollista toteuttaa tämänhetkisten poikkeuksellistenkin olosuhteiden vallitessa viranomaisten määräyksiä noudattaen.

Noin 20 % ostajista ja myyjistä oli ilmoittanut, että ei uskaltanut tehdä toimeksiantoa tai tarjousta epidemian takia.
 
”Poikkeusolojen vaikutukset tulevat varmasti näkymään väliaikaisesti asuntokaupan kappalemäärissä, mutta kuluttajien usko tulevaisuuteen on vahva ja asuntokaupan kasvu viime vuoden jälkipuoliskolla ja alkuvuoden 2020 aikana jatkuu tämän ennusteen perusteella, kun tilanne normalisoituu”, toteaa Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Nyt osapuolet ovat linnoittautumassa asuntoihinsa ja etsivät kodin turvassa netistä uusia kotejaan. Toivomme myyjiltä ja ostajilta malttia oman asuntokauppansa toteuttamisessa. Välittäjät ovat tavattavissa netin ja puhelimen kautta ja tekevät kaikkensa, että kaupat saadaan järjestettyä poikkeusolosuhteissa”, jatkaa Mannerberg.

Lue SKVL:n asuntomarkkinaennuste loppuvuodelle 2020 täältä


Lisätiedot:

Jussi Mannerberg
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n (SKVL) toimitusjohtaja
p. 050 339 6214, jussi.mannerberg@skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. SKVL:n jäsenyys takaa välittäjille ajantasaisen tiedon ja työvälineet sekä asiakkaille ammattitaitoisen ja turvallisen palvelun.  Liitto toimii yhdyssiteenä verkostossa, joka koostuu 475 paikallisesta kiinteistönvälitystoimistosta ympäri Suomen.