10.05.2021

Myyjälle

Miten asunnonvaihto kannattaa toteuttaa?

Asuntomarkkinat käyvät tällä hetkellä ennätyksellisen vilkkaasti ja kysyntä on suurta. Vallitsevassa tilanteessa asunnon myyminen voi olla kannattavaa, vaikkei uutta olisi heti valmiina, sillä parhaimmillaan asunnosta saa paremman hinnan nyt kuin myöhemmin. Lisäksi myyntiaika halutuissa kohteissa on usein lyhyempi kuin tavallisesti. Asunnonvaihto voidaan järjestää usealla tavalla.

Tämänhetkinen markkinatilanne on myyjän puolella

Kevään markkinaennuste paljastaa, että kysyntä on ennätyksellisen suurta erityisesti loma-asunnoissa sekä uudemmissa omakotitalo-, pari- ja rivitaloissa. Asunnon myynti voi olla kannattavaa huolimatta siitä, että uutta ei olisi vielä tarttunut kiikariin, sillä myyntiaika on keskimäärin lyhyempi ja myyntihinta saattaa kivuta ylemmäs.

Vanhan asunnon myyminen ennen uuden ostamista


Joskus asuntokauppa käy niin jouhevasti, että vanha asunto on jo myyty, ennen kuin uusi on löytynyt. Perinteisesti entisen asunnon myyminen ennen uuden ostamista on taloudellisessa mielessä turvallisempaa, sillä tällöin riski kahden asunnon loukkuun jäämisestä on pienempi. Vanhan asunnon myyminen ennen uuden ostamista voi helpottaa lainanhakuprosessia.

Omaa elämäntilannetta ja toiveita vastaavan asunnon löytäminen voi viedä tovin, joten on hyvä harkita tilapäisratkaisuja ajalle ennen uuteen kotiin muuttoa. Yksi hyvä vaihtoehto on vuokra-asuminen, joka mahdollistaa rauhallisen ja stressittömän asunnonvaihdon, sillä tällöin ei ole kiire löytää uutta kotia vanhan tilalle.

Uuden asunnon ostaminen ennen vanhan myymistä


Unelmakodin löytyminen voi herättää ajatuksen asunnonvaihdosta ja laittaa rattaat käyntiin jo ennen kuin vanhalle asunnolle on löytynyt ostaja. Mahdollisuuteen tarttuminen on kannattavaa, jos taloudellinen tilanne sen sallii. Lainaneuvottelut pankin kanssa kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, sillä väliaikaisrahoituksesta sopiminen voi muuten viivästyttää asuntokauppoja.

Ehdollinen ostotarjous


Uuden asunnon ostaminen ennen vanhan myymistä sisältää riskin, että vanha ei
menekään kaupaksi kohtuullisessa ajassa. Ehdollisella ostotarjouksella voi sitoutua ostamaan asunnon, mutta esimerkiksi vain sillä ehdolla, että vanha menee ensin kaupaksi.

Kiinteistönvälittäjä tuntee vallitsevan markkinatilanteen ja osaa neuvoa asunnonvaihdossa


Kiinteistönvälittäjälle asunnonvaihto on tuttu juttu, joten kysy rohkeasti kiinteistönvälittäjän arvioita tilanteeseesi! Kiinteistönvälittäjä tuntee alueen hinta- ja myyntiaikatilanteen sekä tekee perustellun hinta-arvion kohteestasi. SKVL:n jäsenyritysten välittäjät saavat jatkuvaa koulutusta alan viimeisimmistä suuntauksista ja tarjoavat asiakkailleen aina ajantasaista, puolueetonta tietoa asuntomarkkinoiden tilanteesta.


Etsi lähin välittäjäsi täältä.