02.06.2020

Lehdistötiedotteet

Asuntokauppa nousee kohisten – käänne tapahtui toukokuun aikana

Suomen Kiinteistönvälittäjien (SKVL) viides poikkeusolojen aikainen kysely kertoo ratkaisevasta käänteestä asuntokaupassa toukokuussa. Toukokuun lopussa tehtyyn kyselyyn vastasi yli 70 % SKVL:n yrityksistä, joita Suomessa on yli 400, ja välittäjiä yli 1600 yli 475 toimipisteessä. SKVL:n jäsenten välityksellä tehdään Suomessa yli 40 % vanhojen asuntojen välittäjien kautta tehdyistä kaupoista.

Kesäkuussa jo lähes normaalitasolle

SKVL:n jäsenten kokonaiskauppamäärä oli toukokuussa enää noin 8 % alle normaalin tason. Nousu huhtikuun lukemista on merkittävä ja erityisesti yli 70-vuotiaiden toimeksiantajien uskallus myydä asuntojaan on noussut selvästi. Välittäjät raportoivat selvän käänteen tapahtuneen ylöspäin ja kaupankäynnin olevan lähes normaalia tai normaalia vilkkaampaa toukokuun lopulla. Asuntojen hinnat ovat pysyneet ennallaan.

”Jo tieto epidemian rauhoittumisesta toi liikettä asunnonvaihtajiin. Perus asunnonvaihtotarve ja vihreään ja valoisaan vuodenaikaan kuuluva vilkas pientalo- ja loma-asuntokauppa tuovat omalta osaltaan lisää nousua kauppamääriin”, toteaa SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Ennusteemme on, että kauppamäärät nousevat edelleen muutaman prosentin jo kesäkuussa. Alueellisesti nousu ei ole aivan tasaista Suomessa. Suurimmat odotukset osakehuoneistokaupan kasvusta ovat Tampereen, Turun, Oulun ja pääkaupunkiseudun alueella sekä yllättäen myös Kainuussa, Kaakkois-Suomessa ja Keski-Suomessa sekä Pohjanmaalla”, jatkaa Mannerberg.

55 % suunnittelee aloittavansa yleisesittelyt kesäkuussa

Koronan aikana käyttöön otettu rajoitus yleisistä esittelyistä poistui 1.6. Tästä huolimatta moni välittäjistä on huomannut yksityisesittelyiden olevan tehokkain tapa esitellä asuntoja ja aikoo jatkaa ainakin toistaiseksi samalla mallilla. Alueelliset erot ovat näkyvissä siten, että esimerkiksi Oulussa ja Kainuussa lähes kaikki ovat ottamassa yleisesittelyt käyttöön välittömästi. Pääkaupunkisedulla noin puolet välittäjistä on siirtymässä takaisin yleisnäyttöihin.

Omakotitalot selvästi halutuimpia

Kyselyn perusteella kysytyin asumismuoto on nyt omakotitalo. 36 % raportoi omakotitalon olevan kiinnostavin, 22 % kerrostaloasunnon ja 16 % rivitalon. 65 % kertoo omakotitalojen kysynnän kasvaneen paljon tai jonkin verran. Kiinnostus omakotitaloihin on vahvinta PKS-alueen ulkopuolella Uudellamaalla, Oulussa, Pirkanmaalla, Etelä-Savossa ja Pohjanmaalla.

”Perinteisesti kevät on muutenkin vilkasta pientalokaupassa mutta nyt on havaittavissa, että kiinnostus on korkeampaa jonkin verran kasvukeskusten ulkopuolella sijaitseviin hyväkuntoisiin omakotitaloihin”, kertoo Mannerberg.

Pankkien lainananto nihkeää

Kyselyn perusteella 44 % raportoi asuntolainan saannin vaikeutuneen asunnonostajille. Pankkien alhaiset näkemykset talojen vakuusarvioista vaikeuttavat asuntokauppaa merkittävästi. Erityisesti Pohjanmaalla, Hämeessä ja Pirkanmaalla pankit ovat poikkeuksellisen nihkeitä lainanmyönnössään.

Ostajat ovat vahvasti liikkeellä – myyjiä edelleen vähemmän tietyillä alueilla

Pääkaupunkiseudulla lähes 70 % välittäjistä raportoi, että ostajia kiinnostavaa myytävää on vähemmän kuin kysyntää. Myyjät ovat kuitenkin heränneet ja yhteydenottojen määrä on noussut merkittävästi toukokuussa.

”Asuntokaupassa ei ole enää odotettavissa mitään dramaattisia pudotuksia, ja kaupankäynti on kesän myötä normalisoitumassa kuten jo aiemmin ennustimme. Sama ilmiö on toistunut myös muualla Euroopassa ja USA:ssa kauppamäärät ovat palautumassa nopeaan tahtiin, sitä mukaa kun epidemia hellittää”, toteaa SKVL:n Mannerberg. 

Mökkikaupassa selvää vilkastumista – rantapaikat kysytyimpiä

Loma-asuntokauppa on jatkanut selvää vilkastumista toukokuussa. Kysynnän vilkastumisesta koko maassa raportoi jopa 70 % välittäjistä. Ostajat ovat edelleen hyvin tarkkoja mökkien sijainnista ja varustelutasosta. Hyväkuntoinen mökki veden äärellä on selvästi halutuin, jos hintapyyntö on realistinen. Alueelliset erot kysynnässä ovat melko suuria. Esimerkiksi Etelä-Savossa, Kanta Hämeen alueella, Oulussa, Kainuussa ja Kaakkois-Suomessa sekä Uudellamaalla Porvoon suunnalla ja Hangossa on suurimmat nousut loma-asuntojen kysynnässä. Pohjois-Suomessa myyntikausi on vasta alkamassa kesäkuussa lumen ja tulvien hidastaessa kaupankäyntiä.


Lisätiedot:

Jussi Mannerberg
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n (SKVL) toimitusjohtaja
p. 050 339 6214, jussi.mannerberg@skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. SKVL:n jäsenyys takaa välittäjille ajantasaisen tiedon ja työvälineet sekä asiakkaille ammattitaitoisen ja turvallisen palvelun. Liitto toimii yhdyssiteenä Suomen suurimmassa verkostossa, joka koostuu noin 470 paikallisesta kiinteistönvälitystoimistosta ja yli 1600 välittäjästä ympäri Suomen.


Lue SKVL:n asuntomarkkinaennuste loppuvuodelle 2020 täältä