Hanna Johansson
Tietoja minusta

Olen tehnyt kiinteistönvälittäjän työtä suurella sydämellä ja intohimolla jo vuodesta 1992. Saan kiittää ihania ja uskollisia asiakkaitani siitä, että minut on useasti palkittu huippumyyjänä. Suomen Kiinteistönvälittäjien Liitto SKVL palkitsi minut vuoden 2019 välittäjänä ja Asuntokauppa Hanna&Hanna LKV Oy:n vuoden yrityksenä. Se onnen hetki säilyy muistoissani ikuisesti. Suurin kiitos hyvin tehdystä työstä on kuitenkin tyytyväinen asiakas!

Vuonna 2021 pääsin Mahti-Ahdin halutulle listalle, johon pääsevät Suomessa vähintään puoli miljoonaa euroa vuodessa myyneet välittäjät.

Suoritin kiitettävästi puolitoista vuotta kestäneen alan korkeimman tutkinnon YKV (Ylempi kiinteistönvälittäjä). Se antaa minulle erityisosaamista juridisesti haastaviin tilanteisiin, jotka vaativat kokemuksen lisäksi ajan tasalla olevaa syvempää osaamista.
Koen olevani etuoikeutettu, kun saan olla yrittäjänä toteuttaa itseäni parhaalla mahdollisella tavalla huipputiimissämme.
Liekki tähän työhön ei ole sammunut, vaan se palaa roihuten!
Kun olet suunnittelemassa asunnon vaihtoa, ostamassa tai myymässä niin soita minulle! Tehdään yhdessä unelmistasi totta.
Palvelen sinua Helsinki, Espoo, Vantaa sekä Länsi-Uusimaa alueilla.


Ota yhteyttä

Miten voin auttaa asuntoasioissa?

Jätä yhteystietosi, niin otan yhteyttä