Kahdeksas päivä Oy

Toimialueet

Olemme yksi kiinteistönvälitysalan suurimmista yrityksistä Suomessa ja meillä työskentelee noin 40 kiinteistönvälittäjää. Vuodessa teemme noin 2000 asuntokauppaa yli 10 vuoden kokemuksen takaamalla varmalla otteella.

Kahdeksas päivä ei ole pelkkä asuntonäyttöjen tarjoaja, vaan arjen helpottaja: palveluvalikoimamme kuuluu kiinteistönvälityksen lisäksi esimerkiksi muutto-, sisustus- ja väliaikaissäilytyspalveluita. Tavoitteenamme on vapauttaa asiakkaillemme aikaa ja antaa tunteen ylimääräisestä, kahdeksannesta viikonpäivästä.

Kahdeksannelle päivälle on tärkeää, että sen kanssa työskentelevät kiinteistönvälittäjät viihtyvät työssään. Tarjoamme välitys- ja muita palveluitamme pääkaupunkiseudulla sekä muualla maassa kumppaniverkostomme kautta.

Jokaisen välittäjämme saama asiakaspalaute on nähtävillä verkkosivuillamme, jotta voit olla varma valitsemasi välittäjän ammattitaidosta. Välittäjämme osallistuvat jatkuvasti alan koulutuksiin ja useimmilla heistä on LKV -tutkinto. Tarjouskauppa ja yhteismyynti välittäjiemme kesken on meille arkipäivää – näin takaamme asiakkaallemme parhaan ja nopeimman palvelun.

Kahdeksas päivä Oy

Kahdeksas päivä Oy

room Metsänneidonkuja 12, Espoo 02130

email info@kahdeksas.fi

phone_android 0207 51 3807

explore Vieraile kotisivuilla

Kahdeksas päivä Oy – lähetä viesti

Anna nimesi.
Kirjoita viestisi.

Karolina Mattsson-Nordberg

LKV, KiLAT  050 475 4661 karolina.mattsson@kahdeksas.fi