Sodanjälkeisessä Suomessa eletään jälleenrakennuksen, säännöstelyn ja asuntopulan aikaa. Suomi maana ja suomalaiset kansakuntana ovat 1940-luvun jälkipuoliskolla ”rikkinäisiä”, mutta samalla tahdotaan ponnistella uuden ja paremman Suomen rakentamiseksi.

Vuosi 1946 on ensimmäinen kokonainen rauhan vuosi, mutta monet velvoitteet jättävät hyvin vähän aikaa muulle kuin uusille ponnisteluille. Sotakorvaukset rasittavat Suomen teollisuutta ja taloutta, hyödykkeiden säännöstely sekä pula likipitäen kaikesta vaikeuttavat suomalaisten arkea. 

Asuntopula on pulmista suurimpia. Etenkin kaupungeissa asuntojen puute kärjistyy. Pommitetuimmissa kaupungeissa kuten Helsingissä ja Turussa sota on tuhonnut merkittävän osan asunnoista, lisäksi sotien aikainen korjausvelka on kasvattanut liki käyttökelvottomien asuntojen määrää. Samaan aikaan isoimpiin kaupunkeihin, erityisesti Helsinkiin, virtaa uutta väkeä, ja toisaalta eri puolilla Suomea kamppaillaan runsaan 400 000 siirtoväkeen kuuluvan asuttamiseksi uusille tiloille ja uusiin asuntoihin.

Sodanjälkeiset aikalaiset kokevat asuntotilanteen etenkin Helsingissä suorastaan katastrofaaliseksi, ja samanlaiset asetelmat toistuvat useissa muissakin kaupungeissa. 

Rakennustarvikkeiden säännöstely päättyy vuoden 1949 lopussa ja talonrakennustoiminnan säännöstely vasta vuodesta 1954 alkaen. Näistä syistä kaupunkien mittavampi rakentaminen viivästyy 1950-luvun puolelle. Käytännön vaikeudet vaivaavat kaikkia rakennushankkeita.

Sodanjälkeisillä asunto- ja kiinteistömarkkinoilla tapahtuu myös kehitystä. Kesäkuussa 1945 kiinteistönvälittäminen ammattina muuttuu ohjesääntöiseksi elinkeinoksi, jonka harjoittamiseen lääninhallitus jatkossa myöntää luvan.

Samaan aikaan alan toimijoiden keskuudessa on vireillä järjestäytymistä. Aktiivisia kiinteistönvälityksen edistäjiä ovat Frans A. Kaseva Tampereella ja Valde A. Hämäläinen Helsingissä. Kasevan toimeliaisuuden tuloksena järjestetään Suomen Kiinteistönvälittäjät perustava kokous helmikuussa vuonna 1946.  Kokoukseen osallistuu nelisenkymmentä kiinteistönvälittäjää ympäri Suomen.

Huolenaiheena on alan sisäinen toimintakulttuuri. Kaseva ja Kiinteistönvälittäjät ovat huolissaan siitä, että asunto- ja kiinteistömarkkinoilla ilmenee sotien jälkeen humbuukia: jotkin toimijat ilmoittelevat myytäväksi muun muassa jo myytyjä kohteita, tai myyvät asuntoja ja tiloja, joista ei ollut koskaan tehtykään välityssopimusta, ja jopa täysin tekaistuja myyntikohteita tulee ilmi. 

Juuri tähän Suomen Kiinteistönvälittäjäyhdistys haluaa tarttua, sillä sen tavoitteena on kaikenlaisen vilpin ja liioittelun poistaminen alalta sekä välittäjien ammattitaidon ja toimintatapojen kehittäminen. Vähitellen tilanne asuntomarkkinoilla alkaa kohentua.

Keväästä 1949 alkaen asuntovajetta kurotaan kiinni ja asumisoloja parannetaan. Pula rakennustarvikkeista hellittää ja rakentamisen tahti tiivistyy. Samaan aikaan suomalainen asuntotuotanto siirtyy aluerakentamiseen ja teolliseen sarjatuotantoon, mikä nostaa asuntomarkkinoiden volyymit uuteen mittaluokkaan. Vuonna 1953 Suomessa valmistuukin kolmanneksi eniten uusia asuntoja läntisen Euroopan mittapuulla. 

1950-luvulla hyvinvointi-Suomen rakennustyö on käynnistymässä. Suomen Kiinteistönvälittäjät on alusta asti mukana varmistamassa, että suomalaiset saavat turvalliset ja kunnolliset kodit.